13. kesäkuuta 2017

Yhdet lempparit

Heippa taas pitkästä aikaa!

Täällä aika tuntuu taas kesän alkaessa juoksevan siivillä tai ainakin sen suhteen, ettei koneelle aina niin jaksaisi istahtaa ja tänne jää monet asiat kirjoittelematta. Postauksia tulee siis ehkä vähän harvemmin, mutta koitan aina välillä kuitenkin skarpata :)


Jokin aika sitten sain hankittua itselleni uuden puhelimen ja sen myötä taas olen huomannut, että kameralla tulee otettua entistä vähemmän kuvia, kun paljon näppärämpi on jättää se iso möhkäle pois laukusta ja nappasta kuvat puhelimella ja laittaa tärkeimmät suoraan jakoon. ¨



Mutta ajattelin palata pitkästä aikaa taas lastenvaatejuttuihin ja yhtiin esikoisen lemppareihin. Kesävaatteet on vihdoin saanut kaivella talvivarastoista ja muutama herkku on tullut hankittuna uutenakin, mutta aika maltillisesti on nyt tytöille kesävaatetta tarvinnut ostaakaan.


Nämä Emilian My Little Pony leggarit on itseasiassa ostettu Nextiltä jo viime syksynä, mutta vähän aikaa odotteli kaapissa, sillä koko osottautuikin silloin vähän vielä reiluksi Emilialle. Nyt on kuitenkin saatu nämä käyttöön ja ovat olleet yhdet Emilian lemppareista! :) Kovin monia tv-sarja tai ns. hahmovaatteita meiltä ei juuri löydykään, mutta nämä pääsivät äitinkin tiukan seulan läpi :D




Toinen aika ehdoton lemppari on Liljan uusi Valkaman headwrap. Pipokelejen jälkeen vähän lämpöisemmillä keleillä tuo on ollut aivan ihana ja miksei vähän tuulisemmallakin kelillä suojaamassa korvia. Emilian rusettipanta onkin jo viime kesältä Mini OO Designilta ja nyt onkin molemmilla ihanat rusettipannat :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti