25. syyskuuta 2016

Valon kaupunki ja viikonloppu touhuja

Jyväskylässä alkoi torstaina taas Valon kaupunki tapahtuma ja me taidettiin oikeastaan ensimmäistä kertaa osallistua siihen, mitä nyt joskus vuosia sitten ihan sattumalta kaupungilla kävellessä nähnyt joitain samaisen tapahtuman juttuja. Tällä kertaa lähdettin katsomaan näitä pupuja, sillä olihan ne nyt ihan pakko lasten kanssa käydä katsomassa. 

Kirkkopuistossa oli esillä viisi Austaralialaisen Amanda Parerin suunnittelemaa jättiläispupua ja aivan upeat valoteokset nuo puput kyllä olivatkin, etenkin juuri lastenkin mielestä. Kuinka moni muu kävi näitä pupusia katsomassa?


Eilen meillä oli niinkin spesiaalia ohjelmaa kuin kaupassa käyntiä, mutta toisaalta oli vähän sellainen olo, että jotain kivaakin tekisi mieli tehdä, joten käytiin meiltä vähän kauempana Prismassa kauppaostokset, samalla syömässä ja isin hoitaessa kauppareissun jäätiin tyttöjen kanssa puuhapaikkaan leikkimään. Ei siis mitään sen kummempaa, mutta välillä on kiva keksiä arkiseenkin päivään edes vähän sitä jotain ja lapsille tällaiset pienetkin jutut kyllä riittävät. Tytöt oli innoissaan ja uusitun Prisman puuhapaikka on itseasiassa ihan käymisen arvoinen paikka, sillä sieltä löytyi aika monenlaista puuhaa perheen pienimmille ja puuhatilalla oli kokoakin vähän enemmän kuin vain se muutama neliömetri, joka usein löytyy monen kaupan takanurkasta lähinnä piirustuspisteen muodossa.





Tänne loppuun on pakko lisätä vielä pari kuvaa meidän pienemmästä muutaman viikon takaa. Pupu teemalla mentiin viikonloppu niin valotaiteen kuin vaatetuksenkin osalta, mutta aika ihana on tuo Liljalle loppukesästä ostettu pingviini collarikin. Mini rodinilta on tosiaan nuo puputkin, Liljan ohuempi paita myös jo kesällä ostettu ja Emilia sai myös pupu mekon nyt syksyn ekasta dropista.



Mukavaa viikon alkua kaikille! 

2 kommenttia:

  1. Me käytiin kans katsomassa pupuja ja olihan ne IHANIA. Blogista löytyy pieni postauskin pupuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin aiemmin jo postauksesi myös pupuista 😊 Olihan ne aika ihania ja lapsille kiva pieni retki ennen nukkumaan menoa jättiläispupuja katsomaan 😊

      Poista