19. elokuuta 2016

Beach days

Heippa hei! 

Täällä tuli pieni tauko blogin puolella, hirmuisesti kaikkea uutta syksykuvioissa ja kaikenlaista asioiden järkkäilyä ennen kuin taas kunnon arkikin alkaa kesän jälkeen rullamaan. Koitan tässä päästä postailemaan taas hieman paremmin ja vielä ajattelin palata vähän kesämuistoihin, vaikka pikku hiljaa alkaa jo tuntua, että tämä kesä on tältä vuodelta taas taputeltu.




Uintikelit on jääneet jo taa, mutta tyttöjen kanssa ehdittiin kyllä kesän aikana rannallakin käydä ja meidän molemmat vesipedot olisi siellä viihtyneet kyllä vaikka koko päivät. Välillä käytiin lähirannalla muutamaankin kertaan päivässä uimassa ja molempien uimataito kehittyi kesän aikana jo aika huimasti. Emilia olikin alkukesästä uimakoulussa ja sieltä opittuja taitoja harjoiteltiin rannalla ahkerasti ja Lilja taas aika pelottomasti tietysti matkii Emiliaa ja haluaa tehdä kaiken saman perässä ja Liljakin oppi jo uimarenkaan avulla polskimaan syvemmälläkin vedessä itsekseen (tietysti aikuisen vieressä).








Vähän näitä rantakelejä tulee heti jo ikävä, mutta syksyksi on onneksi luvassa myös kaikenlaista mukavaa! ☺

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti