27. kesäkuuta 2016

Ysitien lemmikki

Viime viikolla käytiin tässä Jyväskylän lähellä Ysitien lemmikissä ja tässäpä taas liuta kuvia. Muutamana kesänä ollaan tuolla aikaisemminkin käyty, viime kesänä kävimme Tarhalehdon eläinpihalla ja nyt taas parin kesän jälkeen suuntasimme tuonne katsomaan eläimiä.





 Aluetta oli selkeästi siistitty ja Jyväskylän lähellä, jos lasten kanssa haluaa päästä eläimiä katsomaan, niin tuolla onkin kiva viettää kesäpäivää ja ottaa vaikka grillailueväät mukaan.





Ysitien lemmikki eläinpihalta löytyy perus kotieläinten lisäksi strutsia, riikinkukko, laamoja, aasi, poroja ja monia muita eläimiä. Tytöt syötti ja silitteli tuolla lampaita ja oikeastaan kaikkia jotka heinää tulivat maistelemaan. Kissanpoikiakin pääsi vähän kurkkimaan, mutta ne oli vielä niin pieniä, että olivat vielä suurimmaksi osaksi omassa "majassaan" emon kanssa.









Pupujen omaan saareen pääsee myös lauttakyydillä, mutta myös pientä siltää pitkin. Tällä kertaa ainakaan me ei ihan pieniä pupun poikaisia nähty tai sitten ne oli piiloutuneet hyvin koloihinsa, mutta isompia pupuja loikki pitkin saarta! :)






Täällä jatkuu vielä vähän pakkailupuuhat, joten toivottelen teille jo mukavaa ja aurinkoista viikkoa! :)

25. kesäkuuta 2016

Juhannus

Heippa hei! Pikaiset Juhannus terveiset vielä kaikille! Me vietimme Juhannusta jälleen mökillä ja sattuipa aivan ihanan aurinkoinen päivä, varmaan paras juhannus sää moniin vuosiin :)




Juhannusta vietettiin rentoilleen, auringosta nauttien, saunoen ja uiden. Kummien kanssa tytöt kävivät monta kertaa saunassa lämmittelemässä uintien välissä ja grillailujen jälkeen päästiin miehenkin kanssa vielä iltasaunaan ja Emilia innostui vielä senkin jälkeen uimaan. Emilian uimakoulussakin opitut taidot pääsi jo hyvin testiin ja Emilia uiskenteli kummienkin kanssa jo hienosti uimarenkaan kanssa jo vähän syvemmälläkin. Vesikin oli jo sen verran lämmintä, että nuo pikku-uimarit jaksoi jo aika kauankin polskia välillä saunassa lämmitellen.:)






Välillä herkuteltiin laiturilla auringosta nauttien ja pelailtiin tyttöjen kanssa kumisaappaan heittokisaa ja käpyillä tarkkuusheittoa.




Kavereiden kanssa jatketaan vielä vähän Juhannusta meillä grillaillen ja alkuviikosta lähdetäänkin sitten pienelle kesäreissulle Tukholmaan. Koitan vielä ehtiä laittamaan ainakin yhden postauksen ennen meidän reissua tai ajastamaan sen sitten matkan ajaksi. Mutta nyt toivottelen vielä mukavaa loppu juhannusta ja viikonloppua! Nauttikaahan auringosta ja ennen kaikkea turvallista Juhannuspäivän iltaa! :)

21. kesäkuuta 2016

Kesä jädet ja Juurikkasaari




Viime keskiviikkona täällä oli lämmin aurinkoinen päivä ennen muutamaa vähän sateisempaa päivää ja tytöille luvattiin lähteä jonnekin jätskille. Suuntasimme Juurikkasaareen, jossa ollaan taidettu viimeksi käydä jätsillä/kahveilla ehkä toissa kesänä ja ajelimme sinne tälläkin kertaa. 





Juurikkasaaressa järjestetään erilaisia kesätapahtumia ja se on myös suosittu juhlapaikka Päijänteen rannalla. Kävimmekin piha-alueella kävelemässä ja katsomassa viereisessä venesatamassa veneitä. 



Piha-alue on kyllä kaunis vanhoinen puurakennuksineen ja lapsille pihalta löytyi liukumäki ja keinut.




Vähän harmi, ettei siellä ollutkaan enää kahvilaa, vaan paikka toimii nykyään vain tilauskäytössä. Poikettiin kuitenkin läheiseen kauppaan hakemaan jätskit ja siitä rannalle syömään. Yhtä hyvin kelpasi tämäkin tytöille, kunhan jätskit saatiin! :)




Mukavaa ja aurinkoista viikkoa kaikille! :)