27. toukokuuta 2016

Kukkaloistoa Viherlandiassa

Alkuviikosta oli taas ihanan lämpimiä päiviä ja täällä mittari näytti parhaimmillaan 25 astetta, jos ei vähän ylikin. Aika mahtava toukokuu on kyllä ollut, vaikka välissä muutama viileämpi tai sateinen päivä on ollutkin, mutta aika hyvin ollaan päästy välillä jo vähän kesän makuun. Toivottavasti tämä koko kesä jatkaa myös samaa rataa aurinkoisten ja lämpimien päivien osalta. 




 Maanantaina lähdimmekin käymään Viherlandiassa vähän kukkaostoksilla. Pihassa kukki aivan ihanat värikkäät tulppaanit ja tytöt jäivätkin heti ihastelemaan kukkia. Onneks mulla olikin kamera tällä kertaa matkassa ja nappasin heti tytöistä muutaman kuvan. Ja oma kimppukin tietysti kerättiin, ei kuitenkaan noista tulppaaneista, vaan voikukista, mutta tytöistä ne on yhtä kauniita! :D





Papukaijat on joka kerta ihan pakko käydä moikkaamassa ja pihalla kukki myös omenapuut kauniisti. Mulla iski puutarhapuollella vaan hirveä valinnan vaikeus, vaikka luulin tietäväni jo mitä lähdettiin hakemaan. Niin paljon valinnanvaraa nuppulan kasvihuoneistakin löytyy, että mukaan lähti tällä kertaa vasta tomaatin taimet. Muutamissa kesäkukissa jäin vielä miettimään, mitä pihalle sitten laitetaan, mutta eiköhän me ajella toinen reissu hakemaan vielä kukkia, kun on vähän selkeämpi visio mielessä! :)




Kesän ekat irtojätskit lupailtiin myös tytöille ja kyllähän ne taas maistui! :)




Mukavaa viikonloppua! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti