25. marraskuuta 2015

Leikkejä ja lahjatoiveita



Viime viikolla viriteltiin Emilian huoneeseen ensimmäisiä jouluvaloja ja viikonloppuna myös yläkertaan joulutähdetkin ikkunoihin. Tähän pimeään vuodenaikaan kaikki lisävalot on kyllä ihan tervetulleita ja kynttilöistäkin saa lämpöistä tunnelmaa pimeisiin iltoihin. 





Viikonloppuna nappasin myös muutaman kuvan Emilian leikeistä omassa huoneessaan ja nämä leikit onkin tällä hetkellä suosituimpia tyttöjen leikkejä. Emilia rakentelee kauneushoitolat ja linnat barbeille, poneille ja palatsin lemmikeille ja välillä haluaa myös itsekseen puuhailla näiden parissa! :)



Postilaatikkoon on tipahdellut lähiviikoina myös jos jonkinmoista lelulehteä ja niitä etenkin isompi neiti on selaillut useampaan kertaan läpi. Joululahjatoiveitakin tänä jouluna on jo muutamia esitetty ja pukille kirjoiteltiinkin jo toivelistaa! :) Edelleen Frozen on aika hitti meillä niin isommalla kuin pienemmällä ja viimeaikoina on tuo Monster High villitys rantautunut myös tännekin. Yhtään Monster High elokuvaa (vai onko niistä jotain sarjaakin??) ei olla meillä vielä katsottu, eikä kovin monella kerhokaverillakaan tuntunut noita vielä olevan, mutta jostain sieltä se on tainnut mieleen tulla. Äiti ei tuosta toiveesta ollut ehkä ihan vielä aivan täysin yhtämieltä, joten katsotaan mitä pukki sitten tuo.. :D 



Lelukuvastoistakin välillä tuntuu löytyvän lähes joka sivulta jotain "ihanaa", mutta hyvin tuntui neiti kuitenkin ymmärtävän, ettei se pukki välttämättä ihan kaikkia toiveita toteuta vaan ehkä ne parhaimmat ja tärkeimmät. Listalla tuntui ensin olevan useampikin barbi ja nukke, johon sovittiin että saisi valita sen mieluisimman ja heti sieltä löytyikin selkeä päätös mitä halusi ja jatkoikin, että muita voisi toivoa sitten ehkä ensi jouluna.



Me ollaan yleensä ostettu tytöille jotkut yhdet lelut ja sitten jotain muuta tarpeellista vaatetta tai tavaraa. Meillä ei juuri synttäreiden ja joulun lisäksi muuten osteta juurikaan mitään leluja tytöille, joten silloin saa sitten toivoa jotain mieluista. Täytyyhän niitä lelujakin lapsilla olla (milläs muulla ne muuten leikkisi?) ja tuo onkin ollut aika hyvä systeemi, sillä niitä lahjoja tietenkin tulee aina myös muualtakin ja yleensähän nuo lapset on ollut kaikkein kilteimpiä jouluna! :D

Jokos muilla on kirjoiteltu joulupukille ja millaisia toiveita muilla lapsilla on ollut? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti