30. lokakuuta 2015

Arkitouhuja ja kirjavinkkejä

Heippa!

Tulin taas pikaisesti kasaamaan muutaman kuvan kasaan tältä viikolta ja muutama taitaa olla viimeviikkoisiakin! Arkitouhujen lomasta napsittuja kuvia ja sitä kautta vähän meidän viikon touhujakin. 

Alkuviikosta käytiin koko porukka kaupungilla ja oltiin luvattu mennä hakemaan Emilialle Halloween asua kerhon naamiaisiin. Neidillä olikin aika selvät sävelet sen suhteen mitä päälle haluaa pistää naamiaisiin, eikä naamiaisasuiksi suinkaan käynyt Halloweeniin ehkä vähän paremmin kuuluvat lepakot, luurangot, noidat tai edes kissanainenkaan, joten ne asusteet unohdettiin suosiolla kauppojen hyllyille! Kun asu naamiaisiin oli haettu suunnattiin kaikki vielä Jyväskyläänkin tulleeseen Minetti jäätelölle herkuttelemaan jätskiannoksilla! Aika suklaisia makuja (yllättäen) tuli testailtua, snickers jätski ja brownies oli ainakin lasten mieleen ja itselläni parhaiten kolahti nutella-jätski, jota varmaan on maisteltava uudestaankin! Valinnanvaraa jätskimausta kyllä löytyi ja aika monta mielenkiintoista makua jäi kyllä vielä testattavaksikin, jos herkkunälkä yllättää taas kaupunkireissulla! :)



Tällä viikolla päästiin testailemaan jo ainakin Liljankin talvikamppeita, kun kerhoaamuna pakkasmittari näytti kahdeksan aikaan jo aika hyviäkin pakkasasteita. Toisaalta tää lokakuun loppu ja marraskuu alkaa olee vaaterumban kannalta sitä inhottavinta aikaa, kun esillä saa vielä pitää sekä vk, kura- että toppavaatteet ja niiden lisäksi kerrostot alle, jos ei ihan toppakeli satu vielä olemaan. Huh, siinä onkin vaatteiden säilömisessä vähän järjestelemistä, vaikka meilläkin yritetään selvitä suht järkevällä määrällä ulkovaatteita, juuri sen takia, että inhoan juuri niitä kaapissa notkuvia ylimääräisiä tavaroita, kun käytössä olevatkin tavarat täyttävät kaapit aika äkkiä jo neljältäkin hengeltä! 



Tyttöjen kanssa käytiin kirjastoreissulla myös viime viikolla ja hakemassa taas uutta luettavaa. Kirjastossa me yleensä käydään noin parin viikon välein ja se on ollut sellanen kiva arkinen juttu, minne molemmat tytöt aina tykkää mennä valitsemaan itse uudet kirjansa. Meillä on jonkin verran omia kirjojakin tietysti, mitä paljon luetaan ja etenkin iltasadut on sellainen jokaiseen iltaan kuuluva juttu ja kirjastosta on kiva hakea välillä vähän vaihtelua omien kirjojen lisäksi. Emilia tykkää sekä kuunnella satuja, että selailee kirjoja paljon myös itsekin ja katselee kuvia. Lilja taas ei oikein ole kirjoista ollut kovin kiinnostunut, eikä kovin pitkiä satuja etenkään oikein jaksa kuunnella. Lilja on ollut  myös siskostaan poiketen vähän sellainen nopea kirjojen selaaja, mutta nyt neiti on alkanut sepittämään omia tarinoitaan kirjoja katsellessa! Aika hauskoja satuja tuolta meidän 2.5v:ltä kyllä kuulee ja mielikuvitus lentää :) Jotain on tainnut välillä saduista kuitenkin kuunnellakin, kun väliin osuu ihan oikeitakin pätkiä luetuista saduista! :D




Muumit on kirjoina ollut niitä Liljan lemppareita, jotka sitten yleensä silloin valitsee, kun jonkun kirjan hakee luettavaksi. Tuossa silkkipapritaivas kirjassa oli kivoja runoja ja se olisi kiva kirja myös vaikka itsellekin, tosin ehkä vielä vähän pienemmille taaperoille voisi olla sopivampi. Noita prinsessakirjoja meiltä tietenkin löytyy myös itseltäkin, mutta myös noiden prinsessasatujen lisäksi etenkin itselle tykkään silloin tällöin ostaa jonkun sellaisen kirjan, jossa on myös jotain jujua! Soivat laulukirjat esim. meillä on edelleen lähes päivittäisessä käytössä ja ns. opettavaiset ja runo- tai lorukirjat on ehkä niitä kaikkein parhaimpia.




Emilia on ollut kiinnostunut nyt myös numeroista ja erityisesti kirjaimista ja jotain hyvää kirjainten opettulukirjaa olenkin vähän etsinyt meille, nyt kun se tuntuu innostavan. Kirjastosta löydettiinkin tuo Aapinen ja Emilia siitä on aika ahkeraan opetellut kirjaimia. Neiti piirtää usein sormella kirjainten päälle ja mistä vain kirjaimia löytää, niin haluaa arvuutella niitä, mikä kirjain oli mikäkin. Omat ja meidän muiden nimikirjaimet muistaa jo hyvin ja monia muita etunimien kirjaimiakin.

Mitä teillä luetaan ja hyviä kirjavinkkejäkin voi laittaa mielellään vaikka tuonne kommenttiboksiin! :)

23. lokakuuta 2015

Pikku Picassot

Alkuviikosta tytöt halusi yhtenä aamuna maalailla taas vesiväreillä. Emilia tykkää oikeastaan kaikenlaisista askartelu, maalaus, muovailuvaha ja oikeastaan mistä vaan sellaisesta pikkunäpertelystä ja jaksaa keskittyä niihin pidemmäksikin aikaa ja usein esittelee meille innoissaan valmiita luomuksiaan! :) Lilja taas on aina ollut vähän sellainen "pää kolmantena jalkana" menossa, eikä kovin kauan jaksa oikein vieläkään edellä mainittuihin juttuihin keskittyä, tosin muovailuvahat on ehkä ainut tällä hetkellä, jonka parissa molemmat touhuilevat usein jopa parikin tuntia. Liljakin innostui tällä kertaa kuitenkin myös maalailemaan, mutta mitäs se meidän pikku taiteiluja keksikään parin nopean valmiin maalauksen jälkeen...




No, voihan sitä taidetta tehdä näinkin... Vesivärit käy kynsilakasta ja miksei niillä maalaisi vähän vaikka muutamia koristeita käsiinkin! :D



Ja tässä tapauksessa, mitä pienempi edellä sitä isompi perässä ja lopputuloksena olikin aikamoiset intiaanimaalaukset!




Sellaiset pikku Picassot meillä täällä! Mukavaa ja luovaa viikonloppua kaikille! :)

19. lokakuuta 2015

Syysloman touhuja

Viime perjantaina aloiteltiin syyslomaviikkoa vähän leipomalla ja siitä löytyy postaus täältä. Viime viikolla ei tytöillä ollut kerhoja eikä Emilialla ja mulla jumppaa, joten ehdittiinkin touhuilla viikolla vähän enemmän taas kaikkea ja vielä tämä päivä meillä on vapaata ja huomenna jatkuu taas normaali arki.


Kummasti sitä ehtiikin viikon aikana tehdä paljon enemmän asioita, kun meillä nuo jumppa harrastukset osuu myös kerhopäiville, jolloin usein ne päivät hujahtavat vauhdilla ja niinä päivinä ei paljon muuta normaalista poikkeavaa ehdikään tehdä.




Lomaviikolla ulkoiltiin paljon ja tehtiin taas pari metsäretkeä läheiselle laavulle ja pururadalla seikkaillen! Tämä syksy on ollut kyllä ilmojen puolesta ihan mahtava ja ulkona viihtyy niin paljon paremmin tällaisessa aurinkoisessa säässä kuin vesisateella. Itse pääsin myös useampana päivänä lenkille ja yhtenä iltana tehtiin lähdettiin vasta pimeän tullessa pienelle kävelylle, katseltiin tähtiä ja tytöt kulki aika innoissaan molemmilla omat taskulamput mukana! :)




Emilia on pitkään halunnut uimahalliin ja nyt viimein ehdittiin sinnekin koko perheellä. Viimeksi ollaankin Aalto Alvarissa oltu Emilian kanssa kahdestaan joskus loppukeväästä ja Lilja oli uimahallissa vasta nyt ensimmäistä kertaa! Se taisikin olla meidän loman kohokohta ja joka päivä on tytöt kyselleet koska mennään uudestaan! Molemmat tytöt on kyllä sellaisia vesipetoja ja Liljakin aika rohkeasti melkein ui Emilian perässä pienellä uimarenkaalla! Emilia nimittäin oppi jo uimaan kellukkeen kanssa ihan tuosta noin vain, ilman että kukaan sitä ehti sen kummemmin Emilialle vielä opettaa! Sitten polskittiinkin menemään ja pikkusisko melkein samalla lailla perässä! :) Aikamoisia uimamaistereita meidän tytöt! <3




Ystävien kanssa oltiin yhtenä päivänä myös Mäki-Matin perhepuistossa, jonne oltiinkin vähän suunniteltu menevämme, joten olikin kiva kun saatiin taas puistoseuraa. Me oltiin mun kaverin kanssa puistoilun jälkeen ihan jäässä ja illalla oli vielä lämmitettävä sauna, kun tuntui että olin illallakin vielä ihan kohmeessa! :D tytöt kyllä touhusivat taas niin, ettei kumpikaan ainakaan myöntänyt että olisi kylmä, mutta enpä kyllä ihmettele, sillä varmasti pysyisikin lämpimänä jos juoksisi samalla tavalla perässä! :D



Tampereelle tehtiin myös päivän reissu ja miehen kanssa saatiin hetki omaa aikaa kun tytöt jäi mummun kanssa leikkimään! Mummulta saatiin tuliaisia Karibian risteilyltä ja muutama kauppa ehdittiin samalla myös kiertää, joita ei täältä Jyväskylästä löydy ja Ikeasta löytyi jo muutama joulujuttukin, hups! :D No, niistä ehkä vähän myöhemmin, vaikka eikös se niin mene että aikainen lintu madon nappaa, eikä taida jouluhössötykset jäädä tältäkään vuodelta ainakaan viime tippaan! :D



Tajusinpas muuten tätä kirjoittaessa taas, ettei syyslomalta tullut kovin montaa kuvaa otettua, muuta kuin tuolta pururadalta, joten muutamat kuvat laitoin myös noista meidän Papun uutuuksista, jotka onkin jäänyt laittamatta tänne alkusyksyltä. Liljalle löytyi hauska havumoi paita ja Emilialle lastu legginsit ja myöhemmin meille tuli vielä Mini Q:sta ihana rusettipipo samassa sävyssä, jotka onkin meillä ollut aika tykättyjä, nimittäin molemmilta tytöiltä löytyy myös mustat versiot :) 

Muutama muukin lastenvaatepostaus olisi tuolla luonnoksissa ja meidän Pompeista voisin ainakin kirjoitella taas enemmän. Mutta nyt lähdetään vielä kirjastoon hakemaan uutta luettavaa ja illalla odottaisi vielä vaatteiden nimikointi-rumba kerhoon, se kun on osasta vaatteista jäänyt vielä tekemättä! 

17. lokakuuta 2015

Makuuhuoneen syystuulet!

Moikka!

Täällä alkaa syyslomaviikko olla lopuillaan ja tarkoitus oli ehtiä aiemmin jo tällä viikolla kirjoittelemaan meidän viikon kuulumisia, mutta vasta nyt löytyi taas pieni rako, että ehdin tähän koneelle hetkeksi edes paremmin istahtaa. Mutta ennen kuin kirjoittelen meidän syysloman touhuista, niin ajattelin laittaa muutamat kuvat meidän makuuhuoneesta ja pientä sisustuspostausta pitkästä aikaa, joita kuitenkin aika ajoin paljon toivotaan! :) 

Täältä löytyy edellistä ja hieman vaaleammassa asussa meidän makuuhuonetta kesältä, mutta kuten tiedätte, välillä kaipaan pientä vaihtelua ja muutama viikko sitten meidän makuuhuone sai taas vähän tummemman ja syksyisemmän sisustuksen.





Valkoista Hayn pöytää olen oikeastaan kaivannut takaisin yläkertaan, joten yöpöydäksi siirtyi tällä kertaa yläkerrasta musta Componibili. Makkari on sinänsä vielä keskeneräinen varmasti vielä siihen asti, kun saadaan molempien tyttöjen sängyt pois meidän huoneesta ja varmaan vasta sitten tulee mietittyä yöpöytiä paremmin. Musta Compo sopii mainiosti kyllä myös yöpöydäksi ja siitä tykkäänkin tällaisissa monikäyttöisissä tavaroissa tai esineissä, että niitä voi käyttää muuallakin ja sopivat kodissa moneen paikkaan, eikä aina tarvitse olla ostamassa uutta, jos kaipaa välillä pientä vaihtelua!





Vaalea päiväpeitto vaihtui taas meidän vähän vanhempaan tumman violetin väriseen Finnlaysonin peittoon. Tumma violetti ja lila on yksi mun lempiväreistä, sisustuksessa se ei juurikaan ole pitkiin aikoihin paljon näkynyt, mutta pieninä yksityiskohtina tykkään siitä etenkin syksyisin aina vähän enemmän, kun tummemmat sävyt miellyttää taas enemmän silmää. Ja oikeastaan harmaan, mustan, valkoisen ja puun sävyjen kanssa se sopii aika kivasti yhteen!




Makkarin mattoa kääntelin myös vähän ympäri ja sopii kyllä molemmin päin. Aiemmin se on ollut vaalea puoli esillä, mutta tumma harmaa sopii kyllä myös nyt vähän tummempaan huoneeseen!

Miltäs muiden silmään näyttää ja oletteko muut yhtä hulluja pyörittelemään huushollia välillä ympäri, kun kaipaatte muutosta! Tai ehkäpä se sisustuskärpänen on taas puraissut pienten kesäunien jälkeen! :D

9. lokakuuta 2015

Syysloman aloitus

Moikka ja mukavaa syyslomaa kaikille sitä aloitteleville! :)

Meillä alkoi tytöillä eilen kerhoista syysloma ja ens viikko vietetään vapaata myös Emilian ja oman jumppanikin osalta, vaikka ihan omalta osaltania ainakaan ei ole tarkoitus ihan lorvailuviikkoa pitää, nyt kun lenkkeilyt ja omat kotijumpatkin on alkanut sujumaan aika hyvin. Kaikkea kivaa pientä ollaan vähän lomaviikolle suunniteltukin, vaikka toisaalta lomaviikko on kiva pitää vähän suunnittelemattomana ja tehdään fiiliksen mukaan sitä mitä halutaan tehdä! :)

Tytöt toi molemmat viimeisinä kerhopäivinään ennen lomaa kerhoissa askartelemiaan juttuja kotiin, Lilja hienon omenan ja Emilia maalauksensa ja tuon hillopurkin mansikkahilloineen. Tyttöjen taideteoksia ollaan aina laitettu meillä jääkaapin oveen ja kohta se alkaakin olemaan taas aika täynnä kaikkia syysaskarteluja, joita tytöt on kotonakin välillä tehneet.



Eilen vähän suunniteltiin mitä lomalla haluttaisiin tehdä ja kaikki sai ehdottaa jotain kivaa tekemistä. Emilia halusi leipoa, joten tänään aloitettiin syyslomaa vähän pullia leipomalla. Emilian kanssa tehtiin pullataikina sillä aikaa kun Lilja ja isi oli vielä ulkona ja illalla sitten leivottiin tyttöjen kanssa pullat. Niin kuin aiemminkin olen kertonut, niin meillä melkein joka kerta kun leivotaan, niin tytöt on lähes aina hommassa mukana ja etenkin Emilia tykkää leipomisesta todella paljon. Helpomminhan homma onnistuisi varmaan itsekseen, mutta musta on tärkeää että tytöt oppivat tekemään yhdessä myös kotiaskareita. Myös se aito innostuminen vaikka juuri leipomisesta on sitäkin tärkeämpää kuin täydellinen lopputulos, jauhot on meillä satavarmasti lattialla, mutta sitten siivotaan! Parasta on nähdä miten ylpeitä lapset itsekin ovat ihan omista pullistaan ja kaikilla on kiire maistamaan omia luomuksiaan ja ne ovat juuri niin täydellisiä kuin pitääkin! :)




Kanelipullat on musta ihan parhaita ja välillä tulee lisättyä kanelia melkein tuplamäärä pulliin, mutta nyt tein myös muutamat kierrepullatkin ilman sokereita ja kaneleita.




Tuo yksi lautasellinen tuli syötyä jo melkein kerralla, ei ehkä ihan kevein iltapala, mutta väliäkös sillä :D Mä oon ollut koko viikon (jes!!) syömättä mitään herkkuja, joten välillä saa vähän herkutellakin, eiks niin? :)




Vietetäänkö muissa perheissä ens viikolla syyslomia ja mitä suunnitelmia teillä on lomalle?