20. heinäkuuta 2015

Päivä Tukholmassa

No niin, jatketaanpa sitten meidän reissupostauksia ja niin kuin lupailin, niin kirjoittelen tässä vielä meidän Tukholman päivästä ja vähän paluumatkasta vielä kotiin päin laivalla! 

Laiva oli satamassa tosiaan noin 9.55 paikallista aikaa eli noin 11 kieppeillä, joten aamupalojen ja lasten ehdittyä vielä vähän aikaa touhuta Summer Centterissä kipaisimme vielä nopeasti hyttiin hakemaan tavarat ja lähdimmekin laivasta vasta pahimman ruuhkan mentyä. Me ostettiin laivan infosta bussiliput ja vaihdettiin vähän kolikoita kruunuiksi esim. vessakäyntejä varten ja suunattiin bussipysäkille, joka lähti ihan satamaa vastapäätä. Bussit kulkee tuolta noin 15-20 minuutin välein ja satuttiin tulemaan pysäkille juuri sopivaan aikaan, kun linja-auto tulikin suoraan ja hypättiin kyytiin! Lapsista ei tosiaan lippuja mennyt ja matkisten kanssa pääsi toinen aikuisista ilmaiseksi, joten meidänkin perheeltä meni vain yksi lippu suuntaansa! Laivan infosta tosin, meille myytiin yhteensä neljä lippua (meno-paluut meille aikuisille), joten kaksi niistä jäi sitten käyttämättä. Yhden lipun hinta oli euroissa noin 4euron paikkeilla, joten kovin suurta menetystä ei nyt tietysti tullut ja edullisesti ja helposti tuosta sataman vierestä kyllä linja-autolla pääsee liikkumaan!

Maissaoloaikaa tosiaan oli noin kuutisen tuntia ja ennen reissua yhtenä vaihtoehtona mietittiin myös Junibackenia, mutta matkalla kuultiin, että sinne voi etenkin heinäkuussa olla pitkätkin jonot. Pidettiin sitä kuitenkin vielä laivamatkallakin vaihtoehtona, jos sattuisi olemaan sateinen päivä, mutta Tukholmassa paistoi aurinko, joten suunnattiin suoraan keskustaan! Mies on noin 10 vuotta sitten käynyt aiemmin Tukholmassa ja minä en ollut vielä kertaakaan, joten haluttiin ihan vain nähdä vähän Tukholmaa muutenkin! Tukholmaan tullaan kyllä varmasti uudestaankin ja Junibacken ja Skanssen voisi olla kyllä jonkun seuraavan reissun kohde sitten! 

Meillä oli suunnitteilla myös Lintsi päivä reissun päätteeksi ja laivallakin monenlaista touhua lapsille, joten olikin ihan mukava vain kierrellä Tukholman katuja, vähän keskustaa ja istuskella puistossa auringon paistaessa!




Tukholman keskustassa tosiaan tultiin ensin Kungsträdgårdenille, joka on kaunis keskuspuisto, jonka keskellä sijaitsee iso suihkulähde! Puistoalueella vietettiinkin ensin jonkin verran aikaa ja ison tekoaltaan vieressä olikin iso terassi ja jätskiäkin myynnissä pienessä kojussa! 

Tuossa Keskuspuiston vieressä sijaitsee myös Illums Bolighus, jonne itse poikkesin myös aika nopean kierroksen sillä aikaa kun tytöt jäi vielä leikkimään suihkulähteen ympärillä miehen kanssa! Sisustajille tuo Illums Bolighus on kyllä todellinen aarreaitta, josta löytyi paljon muun muassa Hayn, Muuton, By Lassenin ja monien muiden tuotteita modernin ja skandinaavisesta sisustuksesta pitäville! Aika nopean kierroksen kuitenkin tein ja vaikka tuolta olisi löytynyt kyllä vaikka mitä, niin tällä kertaa en viitsinyt lähteä tuolta kuitenkaan mitään raahaamaan mukana!




Ainoat ostospaikat, joissa halusin käydä oli juuri tuo Illums Bolighus ja Zara, jossa myös poikettiin nopeasti. Nk:n tavaratalo sijaitsi Illumsia vastapäätä ja siitä suunnattiin Galleria ostoskeskukseen! Koko päivää ei kuitenkaan haluttu viettää ostoskeskuksissa kauppoja kiertäen ja esim. Galleria ostoskeskuksessa näytti olevan aika samoja liikkeitä kuin suomessakin, joten siellä ei lähdetty edes kauppoja kiertämään vaan tultiin pienelle herkkutauolle! Muutamakin ihana kahvipaikka tuolta Galleria ostoskeskuksesta näytti löytyvän ja tiskit notkui mitä ihanimmilla leivoksilla ja muffinseilla! Tytöt sai valita omat jätskiannokset ja miehen kanssa syötiin mielettömän hyvät suklaamuffinsit kahvin kanssa!



Tukholman keskustassa on kaikki kaupat ja useampia ostoskeskuksia kaikki todella lähellä toisiaan ja keskusta onkin todella kiva myös tällaisella pienemmällä reissulla shoppailuunkin, mutta me suunnattin muffinsien ja jätskien jälkeen taas ulos vähän kävelemään ja lopulta tuota Kungrtätgårdenia pitkin Tukholman päälaituria kohti, josta on näkymät myös Kuninkaanlinnalle.



Kauniille puistoalueelle pysähdyttiin istuskelemaan ja tytöt leikkimään! puiston laidalla oli myös kivoja terasseja ja isolle lavalle oltiin juuri rakentamassa jotain ilmeisesti myöhempää esitystä varten! Välillä naposteltiin vähän eväitä ja nautittiin aurinkoisesta päivästä!




Puiston vierestä hypättiinkin sitten takaisin bussiin ja oltiin itseasiassa vähän etuajassa laivalla, kun varattiin vähän enemmän aikaa taas bussimatkaan ja jos sattuisikin, että joudutaan linja-autoa odottelemaan jonkin aikaan! Suoraan taas päästiin kuitenkin linja-autoon ja Lilja nukahtikin syliini takaisin mentäessä ja laivalla oltiin takaisin jo ennen neljää, kun takaisin päin laiva lähti sitten viiden aikaan! Hyvin ehti Lilja ottaa pienet päiväunet vielä hytissäkin ja sieltä kun heräili suunnattiin heti ensin syömään! :)



Kannelle ehdittiin myös katsomaan hieman laivan lähdön jälkeen ja sieltä tultiin katsomaan Up Leon-akrobaatti esitystä Promenadelle!



Tytöt halusivat taas samaan leikkipaikkaan, jossa oltiin tullessakin ja pallomeri olikin tyttöjen ihan ykkösjuttu! Mä kävin välillä tekemässä tax-free ostokset ja kiertämässä muut kaupat ja muutaman tobleronen ja tyttöjen tuliaisten kanssa suuntasin taas takaisin leikkihuoneeseen, jossa viihdyttiin melkein koko ilta! Illemmasta oli sitten Harri Hylkeen disco, jossa tytöt taas tanssivat innoissaan ja Emilia sanoikin tässä joskus myöhemmin, että olis kiva, jos Harri hylje ja Muumit voisi pitää discoja muuallakin! :D



Discon jälkeen haettiin vielä pientä iltapalaa ja tultiinkin taas hyvissä ajoin hyttiin iltatouhuihin! Molemmille maistuikin taas uni alta aikayksikön, enkä ihmettele, kun on päivä kävelty Tukholmassa ja ilta vielä leikitty ja touhuttu laivalla! :)

Meiillä oli kyllä niin onnistunut reissu ja laivaa voin ainakin suositella ainakin lapsiperheille ja varmasti muillekin tuolla riittää tekemistä, vaikka meillä keskityttiinkin vain lasten kanssa lähinnä leikkihuoneosastolle! :) Tukholmaan myös ihastuin, vaikka aika pieneen palaan vasta ehdittiin tutustua ja mun tekisikin mieli varata meille vaikka jo toinenkin reissu heti perään! :D Ehdottomasti siis tullaan uudelleen! :)

Seuraavaa päivää vietettiin vielä Helsingissä, joten siitäkin tulossa vielä kolmas osa! :D

7 kommenttia:

  1. Tuo aikataulu vaikuttaa mukavalta. Turun laiva on niin aikaisin satamassa että enää ei koko sitä aikaa jaksaisi kävellä. Mutta tuo väli olisi kiva. Nuorempana jaksoin. ..enää en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Tuolla laivalla oli kyllä tosi hyvin mielestäni nuo aikataulut, mennessä ehti illalla tehdä laivallakin jotain ja aamulla ei tosiaan tarvinnut herätä niin kamalan aikaisin! Meilläkin karsittiin heti varatessa viking juuri tuon takia pois, kun olikohan ne jotain 7 maissa jo tukholman päädyssä (ja iltalähtö oli myös aika myöhään). Ja lasten kanssa etenkin noilla aikatauluillakin on aika suuri merkitys, eipä niin väliä olisikaan, jos olisi vaikka miehen kanssa tai kaveriporukalla mennyt, vaikka aikainenhan se herätys silti olisi ainakin ei niin aamuvirkuille! :D

      Poista
  2. Moikka!
    Voisitko kiinnittää huomioita huutomerkkien runsaaseen käyttöön? Tykkään blogistasi ja sen sisällöstä tosi paljon, mutta välillä on häiritsevää lukea huutavaa tekstiä. ;) Toinen kehitysehdotus liittyy -kin -päätteen käyttöön, mutta se ei vaikuta luettavuuteen samalla tavalla, mitä runsaat huutomerkit.

    Muuten, jatka samaan malliin!

    t. Kielipoliisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kehitysehdotuksista! Olihan noita huutumerkkejä aika määrä tässä tekstissä ja muutenkin käytän niitä ehkä vähän liikaa (jotenkin huomaamatta) :) Samoin itse olen myös huomannut tuon -kin päätteen käytön ja samoin myös sana tulee ehkä välillä vähän liian usein lisättyä, etenkin jos kirjoittaa tekstin nopeasti, kuten tämäkin teksti tuli kirjoitettua aika vauhdilla ja vielä iltamyöhään! Mä kirjoitan muutenkin aika "fiilis pohjalta" ja tekstit ei ole todellakaan mitään kirjakieltä, eikä kielioppijutut ole koskaan ollut mun vahvuuksia.. Usein pohdiskelen täällä itsekseni esim. yhdyssanoja, pilkkujen paikkoja yms. mutta itse en niihin niin kiinnitä huomiota, koska ne eivät ole vahvuuksiani ja haluan kuitenkin postaukset tehdä, vaikkei ne ole ole ehkä teksteineen aina ihan virheettömiä. Mutta koitan kiinnittää jatkossa enemmän huomiota näihin ja toivottavasti teksteistäni saa jotenkuten selvää jatkossakin! :)

      Poista
    2. Ja tulipas tuohonkin vastaukseen aika monta virhettä (heh), ehkä oikoluku auttaisi myös niin suurimmat osat saisi korjattua, mutta aina niihin ei ole aikaa ja omatkin virheet huomaa monesti vasta jälkeenpäin.. :/

      Poista
  3. Tosi fiksusti suhtauduit palautteeseen, kiitos siitä! Eikä mitään ramppikuumetta jatkossa, ihmisiähän me kaikki ollaan, me kielipoliisitkin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiallista palautetta saa mielestäni aina antaa, siitähän vain oppii ja itsekin saattaa huomata monia sellaisia asioita joita ei itse huomaisi. Asiattomat voi jättää sitten omaan arvoonsa, mutta kyllä palautetta saa ja pitääkin antaa! Ja juu jatkan kyllä samaan tapaan, välillä vähän sekalaista tekstiä, mutta yritän huomioida huutomerkit ja muut suurimmat. :) Ihmisiä me tosiaan ollaan, enkä tätä tee niin vakavasti, vaikka rakas harrastus onkin ! :)

      Poista