12. heinäkuuta 2015

Hiiulihei-konsertissa

Me oltiin eilen ystävien kanssa Jyväskylän Kesä-festareiden ja Lasten Kesä tapahtumassa, joka huipentui eilen Hiiulihei-konserttiin! Konsertissa oli mukana muun muassa Satu Sopanen, Tuomo Rannankari, Pentti Rasinkangas sekä Loiskis-orkesterin solisteja ja konsertin juontajana oli Katti Matikainen!


Me tultiin paikalle jo hyvissä ajoin ja päästiinkin heti toiseen riviin istumaan ja edestä näkikin konsertin todella hyvin! Emilia halusi istua suurimman osan ajasta mun vieressä ja siinä lauleskeli ja leikki lauluja mukana ja välillä meni kaverin kanssa myös eteen katsomaan esitystä! 




Koko konsertti oli kyllä mielettömän hyvä ja me tykättiin Emilian kanssa kyllä molemmat! Tätä konserttia onkin odotettu kovasti ja kotona Emiliakin ehti monet kerrat kyselemään, koska päästään konserttiin, kun liput sinne hankittiin jo noin kuukausi sitten! :) Me oltiin myös syksyllä Satu Sopasen ja Tuttiorkesterin konsertissa, josta Emilia tykkäsi myös kovasti ja nytkin odotti eniten Satu Sopasta!



Muutaman kuvan nappasin Emiliasta ennen konserttia, kun odotettiin vielä vähän malttamattomana konsertin alkamista! Kaikki asusteet, tärkeimpänä laukku tietenkin matkassa ja kaulakoru Emilian itse valitsemansa ja nää tuntuukin olevan nyt tärkeitä juttuja! :) Ja katsokaa noita poseerauksia! :D




Konsertin jälkeen ostettiin Loiskiksen uusin levy, jossa oli myös muutama konsertissa ollut laulukin ja saatiin taas vähän uutta kuunneltavaa autoon! :) Soittelin vielä pikaisesti mummillekin lähtiskö se katsomaan meidän kanssa Pekka Töpöhännän konserttia/näytelmää, johon sai nyt tuolta puoleen hintaan liput, joten sinne sitten taas ensi viikonloppuna! :) Mä oonkin pienenä lukenut aika paljonkin Pekka Töpöhännän kirjoja ja Emiliakin jonkun verran niitä halunnut lainata kirjastosta, joten innostuttiin siitä myös molemmat ja liputkin sai nyt melkein puoli ilmaiseksi! :)

2 kommenttia:

  1. Meillä kans neiti tykkäsi konsertista, harmi kun täällä Jyväskylässä ei ole kamalan usein lapsille konsertteja. Eipäs törmätty konsertissa, vaikka neidit olikin kuviesi perusteella aika lähekkäin eturivissä. Ihana konsertti asu Emilialle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kans tykättiin molemmat konsertista ja kans aina harmittelen, kun tällasia lasten tapahtumia on aika harvoin täällä! Ja kiitos, Emilia valitsikin itse kaulakorun ja laukun ja ne on nyt ollut tärkeitä asusteita pikku neidille! :D

      Poista