28. maaliskuuta 2015

Keväistä vaatekaappiin

Viikko sitten lauantaina veimme tytöt päiväksi mummilaan ja pääsimme viettämään meidän viikon takaista vuosipäivää, joka on samalla myös meidän kihlapäivä!


Illalla kävimme syömässä piiitkästä aikaa ihan kahdestaan ravintolassa, mutta sitä ennen poikettiin muutamassa vaatekaupassa ja mulla tarkoituksena oli löytää itselleni uudet farkut!



Nyt kun tyttöjäkään ei ollut mukana niin pääsin kunnolla sovittamaankin, ilman että kokoajan on samalla vahdittava, ettei jompi kumpi säntää muihin sovituskoppeihin (jes, done that!!:D ) tai muistuta jatkuvasti äitiä, että jatketaan jo matkaa! :) Hah, no mies kylläkin tokaisi mun tultua iloisesti farkut ostoskassissa kaupasta ulos, että kävin siis vain yhtiä farkkuja kokeilemassa... Joo-o, no saatoin ehkä kokeilla myös kolmia muita ja paria paitaa samalla! :D



Mutta siis, Bik Bokista löytyi nämä Never Denim vaaleat farkut, joita olenkin pitänyt nyt jalassa melkein päivittäin! Keväällä tykkään pitää myös vaaleampia farkkuja ja parasta on kun pian pääsee jo vähän kääräsemään lahkeita ja laittamaan ballerinat jalkaan! :) No, ehkei ihan vielä!


Nappasin mukaan myös pirteän keltaisen kynsilakan ja tuollainen niin kesäinen panta oli vaan juuri sellainen, joka sai jo niin kesäfiiliksille tai ainakin jo haaveilemaan kesästä! :)




Paidan kanssa mulla kävikin, juuri niin kuin lasten kanssa ostoksilla voi käydä, eli nappasin tuon t-paidan mukaani Emilian kanssa kiertäessä Hm:n naisten osastoa vain läpi ja suunnaten lastenosastolle ja nyt pari viikko myöhemmin huomasin sen olevan äitiyspaita! :) Hahaa, no ei ollut eka kerta kun näin käy, joten pienet vatsamakkarat saa ainakin hyvin piiloon, jos ei muuta! :D

26. maaliskuuta 2015

Pääsiäisvalmisteluja

Jokos teillä muilla on aloitettu jo pääsiäisvalmistelut?


Me aloitettiin jo alkuviikosta laittamalla rai- ja ohraruohot kasvamaan tyttöjen kanssa! Tänä vuonna pääsi Liljakin jo vähän kylvö puuhiin ja molemmat kyllä keskittyivät hommaan ihan kympillä! :D



Emilia on jo kovasti odottanut, että päästään laittamaan kulhoihin jo tipuja ja muita koristeita ja tänään näyttikin jo ensimmäiset ohraruohot ainakin lähteneen itämään! :)




Itse tykkään tuosta ohraruohosta ehkä vähän enemmän, kun se on sellaista paksumpaa, mutta laitettiin osaan purkeista viime vuodelta jääneet rairuohonkin siemenet kasvamaan.




Kylvöpuuhien perään leivottiin vielä vähän Emilian kanssa ja kokeiltiin yhtä juustokakkua, joka sopiikin aika hyvin pääsiäiseenkin! Instasta seurailleet tietävätkin jo mitä me leivottiin, mutta arvaattekos muut? :) Pidän teidät vielä vähän jännityksessä ja laittelen lisää kuvia valmiista kakusta piakkoin!



Loppuvaiheessa ilmestyi Liljakin taas auttamaan, kun päästiin taas siihen parhaaseen osuuteen, eli maistelemaan taikinan jämät! :)



Ja tuli muuten ihan mielettömän hyvää! :)

20. maaliskuuta 2015

Kuukauden kuulumiset :)

Moikka moi!



Täällä blogissa on taas ollut vähän hiljaisempaa ja ihan meidän peruskuulumisia en ole tainnut kirjoitellakaan vähään aikaan! Tässä nyt siis varmaan kuukauden kuulumiset tiivistettynä ja kuvia vähän sieltä täältä! :)



Hiihtolomastakin mun piti kirjoitella jo aiemmin, mutta sen jälkeen ollaan oltu tässä melkein pari viikkoa kipeinä, joten tämä onkin nyt ensimmäinen kerta kahteen viikkoon, kun edes konetta avaan! :) Puhelin sen sijaan on melkein kun mun paras ystävä, joten lopussakin vähän istakuvista kollaasia, siellä on kuulumiset kuitenkin aina aika ajan tasalla! :)




Hiihtolomaviikko ei meille sinänsä ollut sen kummempi, paitsi Emilialla ei tietenkään ollut kerhoja ja kummankaan jumppaa, joten vähän jotain muuta tekemistä täytyi kuitenkin keksiä! Miehellä oli jotain työpäiviä, mutta tänä vuonna ei kuitenkaan ihan sellaista kuin viime vuoden hiihtolomaviikkojen ajan taisi olla kolme viikkoa putkeen yhdellä vapaa päivällä! Sisänsä siis, jonkinlaista hiihtolomaakin päästiin vähän viettämään! :)


Kavereita nähtiin aika paljon ja varsinkin Emilia jo kaipailee leikkiseuraakin välillä, etenkin niinä päivinä kun ei ole kerhoa! Nyt kevätkauden Emiliahan on käynyt kahtena päivänä kerhossa ja joulun jälkeen ryhmä vaihtui hieman isompaan, kun edellinen pieni ryhmä jaettiin kahteen muuhun! Nyt on siis vähän enemmän leikkikavereita kerhossa ja hyvin ryhmän vaihdoskin meni alkuvuodesta, kun pari muutakin tuttua kerholaista vaihtoi samaan ryhmään! :) Samoin tuo kaksi kertaa viikossa kerhoa on ollut ihan hyvä ja lisäksi käymme aina perjantaisin muksujumpassa yhdessä!


Hiihtolomaviikolla käytiin muutamaan kertaan tietysti myös hiihtämässä, tyttöjen kanssa shoppailtiin isin työpäivänä ja päästiin miehen kanssa kahdestaan yhtenä päivänä käymään päivänreissu Tampereellakin. Sunnuntaina oli hyvä lopettaa viikko vielä Lasten hiihtolomatapahtumaan Palokan kauppakeskuksessa, jossa oli pieni Muumien esitys! Tuolla hiihtolomatapahtumassa käytiin myös isin työpäivänä tyttöjen kanssa kolmistaan ja vaikka Muumit alkaa etenkin Emilialla olla jo vähän "vanha juttu" niin molemmat oli innoissaan kun pääsivät Muumeja halaamaan näytöksen jälkeen!

Maanantai oli meillä vielä sellainen päivä, ettei ole kerhoja eikä muita menoja, joten lähdettiin Emilian kanssa vielä uimahalliin, mikä olikin Emilian toive hiihtolomaviikolle! Meidän vesipedon kanssa saatiinkin neljä tuntia kulumaan Aalto Alvarissa, ihan että tajuttiinkaan edes ajan kulua! :)


Tuon lomaviikon jälkeen tulinkin aika pian itse kipeäksi, kun mahatauti iski minuun! Se on kyllä varmaan inhottavin tauti, mitä tiedän ja melkein viikko menikin siitä ihan kokonaan toipuessa, mutta ihme kyllä, ettei kukaan muu meillä saanut tuota inhottavaa tautia! Viime viikolla sairasteltiinkin sitten oikein kunnolla, kun itse olin toipumassa mahataudista niin Liljalle tuli vesirokko ja jotain pientä flunssan poikastakin taisi ainakin mulle ja Emilialle tulla ja Emilialle tuli lisäksi myös vielä silmätulehdus!

Nyt onkin sitten myös Emilialla vesirokko, mutta onneksi se näyttää oikeastaan molemmilla menevän aika lievänä ohi! Liljalle tuli vain lähinnä niskaan ja muutamia hassuja näppylöitä kasvoihin ja mahaan, mutta Lilja tuskin edes itse huomasi vesirokkoaan ja nyt alkaa ollakin jo näpyt oikeastaan poissa! :) Emilialle tuli näppyjä ehkä vähän enemmän selkään ja mahaan ja jonkin verran kasvoihin, mutta kunnon rakkuloita ei tainnut tulla kuin muutama ja nekään ei sen kummemmin ole kuulemman kutittanut! Kerhosta ja tänään jumpasta jouduttiin nyt loppuviikosta olemaan pois, mutta ulkoiltu tässä lähistöllä ollaan kyllä normaalisti, kun ei nyt sen kummemmin tyttöjä tuo ole haitannut! Tosin leikkipuistoja ollaan vähän vältelty nyt, ettei lähistön kaikki muutkin lapset saa vesirokkoa, jos ei sitä halua! :)


Nyt kun saadaan Emiliankin vesirokko vielä kunnolla paranemaan, niin onpahan nyt sitten se molemmilta sairastettu samalla kertaa ja jospa tässä olikin nyt sitten sairastelut taas vähäksi aikaa! :) Tuntuikin ihan, että sen melkein viikon aikana mitä itse jouduin mahataudissa olemaan sisällä, niin sillä aikaa tuntuikin että oli tullut ihan kunnolla kevät! Aurinko onkin paistellut nyt kunnolla melkein joka päivä ja ihanaa on ollut ulkoilla kunnon plus keleissä ja auringonpaisteessa! :)

Sellaisia kuulumisia siis tänne ja nyt toivottelen aurinkoista viikonloppua kaikille! :)

7. maaliskuuta 2015

Hm:ltä kesään

Tein Hm:lle jokin aika sitten pienen tilauksen, jossa tuli tytöille kevääksi ja kesäksi muutamia tarpeellisia juttuja!


Emilialle tilasin nuo ihanat kesäsandaalit ja itselleni pari uutta keväistä lakkaa!




Emilia onkin ollut aika innoissaan noista sandaaleista ja kysellyt koska pääsee jo pitämään niitä ulkona? Hah, no niinpä! :) Samoin on ollut kyllä yhtä innoissaan mun lakoista ja aina kun lakkaan omat kynteni, niin täytyisi saada Emiliankin kynnet lakata! :) Ihan mitään maailman kestävintä lakkaa nuo hm:n lakat ei ole ja lähtee kyllä melkein parissa päivässä kulumaan pois, mutta niin kivat värit noissa kyllä oli, että pakko oli testata! Ehkä tässä keväällä ja kesällä jaksaa taas lakkailla kynsiäkin vähän useammin! :)



Tytöille tilasin myös molemmille leggarit ja näissä olikin molemmissa tosi ihanat eläin kuosit ja hm:n leggarit on vieläpä tosi edullisia! Emilia sai suloisia kissoja, koiria ja pupuja ja Lilja taas pandoja. Nämä oli jotenkin kumpikin niin tyttöjen "oman näköiset" ja Lilja sai panda kuosia myös vielä kaulahuivissakin! :)



Hiihtoloma viikolla tehtiin miehen kanssa Tampereelle taas päivän reissu ja sieltä nappasinkin Emilialle mukaani myös nuo kivat mekot! Näissä iski mulle pieni valinnan vaikeus, kun molemmat näytti tosi kivoilta. Tällaisia arkimekkoja Emilialla on oikeastaan tosi vähän ja jos neiti itse saa päättää niin kaapista kyllä valikoituu aina jokin mekko päälle ja nämä lyhythihaiset mekot sopii kivasti keväällä vaikka kerhoonkin neuletakin kanssa!

Mun pitikin tosiaan nopeasti vain pyörähtää hm:llä miehen odotellessa mua kaupan ulkopuolella ja näin nämä mekot siellä ja laitoin sitten kuvalla viestin miehelle, että kumpi on kivempi! Mies sitten vastasi, että karkki, niin nappasin sitten molemmat mukaani! :D Ilmeisesti olin siis päättänyt, että tuo sitruuna ainakin ja ihania nuo ovat kyllä molemmat! Ja vinkkinä siis tällaisia perus mekkoja kaipaaville taisi tuolla sitruunalla olla hintaa 5.90e ja karkki myös alle kympin, jos en nyt väärin muista! :)


Emilia sai myös toisen kenkäparin ja tilattiin kevääksi tuollaiset kangas tennarit! Nuo sopiikin hyvin kaikkien vähän hempeempien vaatteiden kanssa ja testailtiinkin tänään näitä vielä muutamien pompin uutuuksienkin kanssa ja sopivat kyllä etenkin niiden kanssa ihan loistavasti!


Pompilta muuten saapuikin jo myös kevät uutuudet ja niitä ollaan nyt vähän soviteltu, joten niitäkin tulossa tänne piakkoin! Mutta mitäs sanotte näistä Hm:n kevät ja kesä jutuista?