16. joulukuuta 2014

Piparin tuoksua ja sairastupaa

Täällä pidettiin lähinnä koko viime viikko jonkinlaista sairastupaa, kun meistä oikeastaan jokainen kaatui sänkyyn vähän vuoronperään! Kaiken lisäksi tämä flunssa oli tytöillä ainakin aika sitkeä, vaikka tytöt muuten onkin pysyneet aika terveinä! Edellinen pienikin flunssa taisi olla viimeksi viime keväänä, joten aika vähällä on tyttöjen osalta onneksi selviydytty!




Emilia on ollut pukeutuneena "jouluprinsessaksi" (niin kuin itsensä nimesi:D ) jumpan pikkujoulujen jälkeen tai kun ostin hänelle tuon ihanan tyllihameen ja paidan Lindexiltä!

Joulumarkkinoilta matkaan tarttui vain nuo Niiskuneiti ja Pikkumyy piparitikkarit ja ennen flunssaa ehdittiin onneksi suurimmat osat joululahjoistakin hankkia niin nyt on viikko puuhasteltu muita juttuja kotona, kun ulos ei oikein päästy!

Tuon IHANAN Fine Little Dayn Gran tyynynpäälisen tilasin myös meille jokin aikaa sitten ja tykkään siitä kyllä todella paljon!



Itsenäisyyspäivänä meillä katseltiin tietysti Linnanjuhlia ja illalla Emilialla alkoikin nousta kuume! Liljalla kuume nousi muutaman päivän päästä ja vasta nyt alkaa Liljakin olla suht kunnossa! Aika kovan yskän kera tuo tauti tytöillä jylläsikin molemmilla melkein viikon ajan! Päivisin tytöt jaksoi kyllä touhuilla kotona aika hyvinkin kaikenlaista pientä, mutta sitkeästi kuume nousi useampana päivänä aina takaisin! Nyt onneks aletaan tosiaan olla kaikki jo kunnossa ja pääsee Emiliakin vielä huomenna viimeiseen kerhopäivään, ennen joulutaukoa! :)


Onneksi näitä jouluvalmisteluita on saanut nyt rauhassa laitella kotona ja nyt olisikaan enää muutamia hoidettavia asioita jäljellä, jotka yritetään hoitaa kyllä viimeistään viikonlopun aikana! :)

Emilian kanssa leivoimme piparkakkutaikinankin yhtenä päivänä ja seuraavana aamuna päästiin sitten pipareiden tekoonkin!





Ja täytyyhän niitä tietysti koristellakin, joten tänään ollaan vietetty iltaa näissä merkeissä! :) Aika karkkipainotteisia muumeja ja neiti ihan onneissaan asettelee karkkeja  paikoilleen! :)




Toivottavasti muut olette pysyneet terveinä, eikä flunssat iske enää ainakaan nyt joulun lähestyessä!

2 kommenttia:

  1. Sulla on hyvä maku ;) Meillä jouluksi samat hameet tytöille. Toiselle tuo paita punaisena, toiselle tuo luonnon vaalea :)

    Kommentoin nyt tähän samaan muutenkin. Ihania koristeita olette tehneet siellä. Taitaa taikina olla vähän kun taikataikina?

    Teidän uusi koti on niin kaunis ja harmooninen kuvissa :)

    Ihanaa joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah kiitos ja niin taitaa olla sullakin! Tuo hame on ihana ja meille olisin ostanut myös Liljalle sen punaisen paidan, mutta ajatuksena oli löytää sitten valkoinen tyllihame, mutta mieleistä en kuitenkaan löytänyt!
      Nuo koristeet on kyllä kivoja ja niitä oli kiva tehdäkin tyttöjen kanssa! On juu vähän samanlaista kuin taikataikina, mutta tuosta tulee ihan puhtaanvalkoista!
      Ja kiitos, hiljalleen tätä on nyt kohta vuosi sisustettu ja tuntuu kyllä niin oman näköiseltä! :) Tosin kaksi termiittiä pistää paikat sekaisin muutamassa minuutissa, mutta se kuuluu vielä asiaan ainakin jokusen vuoden varmaan! :D
      Oikein ihanaa Uutta Vuotta teille! <3

      Poista