29. heinäkuuta 2014

Metsänpoikaset metsäretkellä







Muutama viikko sitten samaisella reissulla kun pysähdyttiin Petäjäveden kirkolla, vietimme myös muutaman päivän mieheni lapsuudenmaisemissa!

 




Muutaman päivän aikana ehdimme nähdä ihania ystäviämme pidemmänkin matkan takaa, joita tulee juuri sen vuoksi niin harvoin nähtyä! Usein yritämmekin olla tuolla molempien miehien kotikonnuilla olla etenkin kesäisin samoihin aikoihin, jolloin ainakin silloin on meidänkin välimatka vähän lyhyempi :) Nuo meidän miehet on lapsuudesta asti olleet tosiaan hyviä ystäviä ja me puolestaan ollaan "naisväestöllä" tutustuttu korkeakouluaikoina ja oikeastaan heidän kauttaan ollaan miehenikin kanssa tavattu ja tutustuttu! <3



Välillä kahviteltiin myös miehen toisen ystävän pitämässä kahvila Wilhelmiinassa, jossa palvelu on kyllä mitä mainiointa! Välillä ehdittiin tehdä myös pieni metsäretki vuorentornille ja minäkin uskalsin sentään kavuta raput ylös asti, tosin ylhäällä istuin aika tukevasti rappusten juureen, kun mies katseli maisemia ja tytöt keksivät juosta kilpaa tornia ympäri! Jotain hyötyä sentään korkeanpaikan kammostani, kun voi hyvällä omalla tunnolla istua rappusvahtina! :D

 


Itse en ollut ehkä ihan parhaalla tavalla pukeutunut tuonne metsäretkelle, kun hyttyset ehti syödä mut jo sen puolen kilometrin matkalla ja tullessa saatiin vielä pieni sadekuurokin niskaan. Onneksi on ihana herrasmies, joka lainasi taas takkiaan tällä vähän huolimattomasti pukeutuneelle! :)

 


Tytöillä oli kuitenkin asiaankuuluvasti uudet Papun Metsänpoikaset jaloissaan, joihin olen ihan rakastunut! Näillä kesähelteillä vaan näitä ei ole taas vähään aikaan tarvinnut, mutta luulenpa että nämä ovat taas ainakin meidän syksyn yhtiä lemppari housuja!


Metsäretken jälkeen paisteltiin vielä makkarat miehini suvun eräässä Vanhassa talossa, mutta sieltä kuvia lisää taas huomenna! :)


2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja nuo leggarit on kyllä söpöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään kans noista tosi paljon! etenkin syksyllä tulee varmasti käytettyä paljon! :)

      Poista