5. elokuuta 2013

Vielä yksi pompin paketti!

Mainitsinkin jo, että meille saapui viime viikolla vielä Pomp de Luxilta alepaketti -70%. Laitoin 
ihan pikkutilauksen vielä -50% alellakin, joten tässä molemmista paketeista, mutta suurin osa saapui tuolla isommalla alella. Montaa euroa ei näille enää jäänyt hintaa ja aika ihania juttuja sain vielä näistä aleista.

Näin hyvillä aleprosenteilla täytyi kyllä olla nopea, että sai vielä sellaiset oikeassa koossa mitä halusikin, mutta yleensä alennusmyynneistä usein katselen  vähän isompiakin kokoja säästöön. Kuitenkin niin, että "jemmaan" ostan korkeintaan esim. kesän mallistosta seuraavaan kesään vaatetta, mutta näistäkin monet käyvät värejenkin puolesta hyvin myös talvella. Sen kauempaa en viitsi kaapeissa säilytellä, kun kaappitilakin on rajallinen :)


Sovituskuvia nyt näistäkään ei oikeastaan ole, kun suurin osa on tytöille vielä vähän isoja. Mia takit ostin tytöille -70%:lla ensi kevääksi ja tästä nappasin muutaman kuvan, kun sovitettiin takkia. Emilian takki on kokoa 104cm ja ainakin hihoissa on vielä noin 10cm reiluutta, joten varmaan on juuri sopiva ensi kevääksi. Liljan takki on kokoa 80cm ja ainakin Emilia käytti edellisen kesän malliston takkia samassa koossa hieman reilu 1-vuotiaana.


 Kiva, kun ensi keväänä voi alkaa jo käyttämään Pompiltakin tytöille samanlaisia vaatteita, kun koot alkavat siitä 80cm. Muutamia juttuja näiistä isommista aleista otin juuri Liljallekin ja tytöille löytyi muutama samisteluvaatekin :) Kath tunikoista löytyi muun muassa tytöille vielä oikeat koot.


 Lilja sai toisen Viviann bodyn vaaleanpunaisena ja ihanan Harper jumpsuitin. Oon niin ihastunut noihin jumpsuiteihin ja tuossa kankaassa on suloisia sydämiä. Harmi että tuota ei Emilialle löytynyt vaaleanpunaisena enää isompana, mutta kokeilin tätä vielä Emilialle ja juuri ja juuri se vielä mahtuikin, tosin vähän "shortsilahkeilla" :)



Näihin pitsi shortseihin ja toppiin ihastuin jo heti malliston saavuttua, mutta en niitä silloin vielä viitsinyt ostaa isompien tyttöjen puolelta. Alennuksiin nämäkin (minun onnekseni tai kukkaron epäonneksi) oli vielä jääneet ja molemmista Emilialle otin koon 104cm.


Näitä ei ollut oikeastaan tarkoitus pitää yhdessä, mutta huomasin vielä yhden koon tuosta harmaasta Claire neuletakista, joten keksin että noistahan saisikin oikeastaan aika kivan asun talveksikin, kun laittaa sukkahousut tai legginsit alle. Nuo shortsit nimittäin olivatkin jo aika sopivan kokoiset, joten saatiin ne heti käyttöön.

Mitoitus osassa vaatteista onkin ehkä hieman hassusti, kun esim juuri tuo neuletakki on kokoa 86cm ja Emilialle vielä hihoista jopa hieman reilukin, kun taas nuo shortsit menevät jo nyt, vaikka muuten käytössä onkin koon (86) ja 92cm vaatteet. 


Myös nämä Liva topit ja housut olivat mun yhdet lempparit jo kauden alusta asti ja tytöille halusin samanlaiset ensi kesäksi, mutta näitäkään en normaalihinnalla molemmille raaskinut ostaa ja sormet ristissä toivoin että aleihin näistä jäisi vielä kokoja. 


Meillä varmaan puolet Emilian vaatekaapista onkin kohta vain Pompilta, mutta kauniitahan nuo ovatkin, eikä varsinkaan noilla prosenteilla esim 5 tai 6 euron paita kirpaise enää lompakkoakaan niin paljon, vaikka vähän enemmän kerralla ostaisikin!



Teittekö muut vielä hyviä löytöjä loppualeista?

6 kommenttia:

  1. Oi noi pitsishortsit <3 Hyviä löytöjä teit!
    Tein kans pienen aletilauksen josta juuri postasin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille tuli kans kivoja juttuja myös! :) Pitsishortsit on kyllä ihanat!

      Poista
  2. Voi miten tyylikäs tyttö! Upeita alelöytöjä :)

    VastaaPoista
  3. Hyviä löytöjä - itse nappasin muutaman neuletakin vielä loppualeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuletakin on siitä hyviä, että menee kesällä t-paidan päällä viileämmällä ja talvella meilläkin niitä käytetään melkein päivittäin!

      Poista