29. heinäkuuta 2013

Muumimaailmassa

Reissun päätteeksi kävimme vielä Muumimaailmassa, mistä lupailin vielä yhtä postausta!

Mietimmekin kesän alussa jo paikkoja, mitkä voisivat olla sopivia myös hieman alle kaksi vuotiaallekin, kun nuo perus huvipuistot sitten kolutaan varmasti monen monta kertaa vielä muutamien vuosien päästä! Muumimaailma sopikin meidän reissun päätteeksi hyvin, kun laiva saapui aamulla Turkuun, mistä olikin vain noin puolen tunnin matka Naantaliin. Kävimme kaikki Muumimaailmassa ensimmäistä kertaa ja Emiliakin viihtyi siellä hyvin!

Paljon porukkaa olikin liikkeellä rattaiden ja vaunujen kanssa, mikä olikin tuolla hyvin huomioitu. Lähes jokapaikkaan pääsi vaunujen kanssa hyvin liikkumaan, tosin ravintoloihin ja kauppoihin ei vaunuja saanut viedä, mikä toisaalta oli ihan ymmärrettävää varsinkin tuollaisessa väenpaljoudessa, jolloin vaunut olisivat vain tukkineet paikat!



Meillä on lähiaikoina katsottu muumeja jonkin verran ja tuo lohikäärme on tainnut olla vielä vähän jännä Emilialle! Emilia haluaisi katsoa "Lohikäärmeen kyynel" jakson aina vaan uudelleen, mutta usein hivuttautuu sohvalla kuitenkin äitin tai isin viereen lohikäärmeen tullessa esille :) 

Muumimaailmassakin olisi lohikäärmettä halunnut tulla useaan kertaan katsomaan!



Muumipapan laivassa päästiin ruoriin ja alhaalta löytyi liukumäki ja muuta mukavaa puuhastelua pienimmillekin :)


Mutta nuo Muumihahmot! Nehän ne Muumimaailmassa kaikkein parasta onkin ja niin oli Emiliankin mielestä! Niiskuneiti oli meidän neidin suosikki, kuten on ollut muumeja katsottaessakin ja oi että olikin jännä päästä halaamaan Niiskuneitiä!



Muumitalon edustalla oli pieni näytelmä jota käytiin myös katsomassa. Enemmänkin niitä olisi ollut myös suurella katsomolla, mutta kovin pitkää Emilia ei tuolla jaksanut seurata, kun olisi halunnut melkein hyppiä lavalle muumeja halailemaan! Niiskuneitikin kun meni nyt sinne! :)

 Ja ehkä se mielenkiintokaan ei niin kovin kauan vielä kestä, joten jääpähän jotain seuraavillekin kerroille, kun tytöt ovat vähän isompia ja jaksavat keskittyä niihinkin.



Lämpöisempänä päivänä olisi ollut mukava ottaa vaikka eväät mukaan (vinkki seuraavaan kertaan!) ja nauttia ne kalliolla, mutta me kävimme ennen poislähtöä syömässä "Mamman Buffetissa". Halpaa lystiähän se ei ollut, mutta illasta ajelimme vielä kotiin, eikä eväitä tällä kertaa ollut mukana!

Noista huimista hinnoista täytyy sanoa vielä sen verran, kun ostimme Emilialle tosiaan sen Niiskuneitipehmolelun, joka sattui olemaan tosin alennuksessa s-etukortilla 13e (normaalihinta 16e). Laivalta samankokoisen olisi saanut 9 eurolla (vai olikohan se 9.90e), joten jos jollain muulla on samantapainen matka tiedossa niin pehmolelu kannattaa ostaa jo laivasta. Muutenkin tuntui olevan aika suolaiset hinnat, mutta olihan se saatava Emilialle muistoksi!


Onko muut käyneet tänä kesänä Muumimaailmassa ja mitä olette tykänneet paikasta?

6 kommenttia:

  1. Muumimaailma on aina kiva :) Meillä tämänvuotinen reissu vielä tekemättä, vaikka ihan naapurissa asutaan.
    Pehmot ja muut muumikamat kannattaa kyllä todellakin ostaa jostain muualta, kuin tuolta, ihan samaa tavaraa saa paljon halvemmalla esim. Prismasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut edes aatellutkaan että noita pehmoleluja saisi myös esim juuri prismastakin, vaikka joskus niitä varmasti sielläkin olen nähnyt :)

      Poista
  2. Samassa paikassa oltiin viime viikolla. Juuri tein aiheesta postauksen :-) Sara viihtyi oikein hyvin ja enää eivät muumit pelottaneet niin kuin ennen. Teillä oli vähän parempi sää kuin meillä! Olen nyt käynyt 3 kertaa ja tykkään Muumimaailmasta ja Naantalista muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa teidänkin reissupostauksen! Silloin kun me oltiin, niin tuuli kyllä aika kylmästi, mutta muuten oli aurinkoinen päivä! Naantali oli myös kaunis paikka, mitä nyt aamulla siellä vähän ehdittiin kierrellä :)

      Poista
  3. Muistan käyneeni Muumimaailmassa joskus vuosia, vuosia sitten ja tykkäsin silloin siitä hurjasti. :) Ihania tunnelmallisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin tykättiin ja mennään varmasti uudestaan :)

      Poista