1. marraskuuta 2012

Viikonlopulta

Viime viikonloppua vietettiin täällä aika mukavan lumisissa merkeissä, 
kuten varmaan lähes jokapuolella Suomea!

 Perjantaina saatiin taas lisää lunta tännekin
 ja saatiinkin koko viikonloppu nauttia tuosta lumesta. 
Tällä kertaa ehdittiin ulos ( siis kameran kanssa),
 ennen kuin lumet ehti sulaa pois! 


Vieläkin täällä on viimeisiä rippeitä lumesta jäljellä, 
vaikka viikon aikana suurin osa onkin sulanut pois. 
Viime perjantaina, jolloin kuvatkin on otettu, 
taisi sen verran olla pakkasen puolella, ettei lumiukkoa vielä päästy tekemään.


Vielähän tässä onneksi ehtii
 ja tänä vuonna taisikin nuo ensilumet tulla hieman aikaisemmin. 
Harvemmin kuitenkaan vielä lokakuussa on näinkin lumisia maisemia :)


Hassua onkin miten aiemmin viimeviikolla otetuissa kuvissa
 oli vielä metsä vihreänä ja nyt maa on valkoinen! 
Toisaalta tuo lumikin on aika ihanaa :) 


Vähän tuli jo sellainen joulu-fiilis tuosta lumesta
 ja kun äitinikin toi jo ensimmäisen Joulu-lehden luettavaksi! 
Ehkä vielä on hieman aikaista joulua alkaa odottamaan,
 vai onko joku muukin jo ehtinyt joulusta haaveilemaan? :)

Täytyy kyllä myöntää, 
että pienoinen paniikki iski meidän talvikamppeiden suhteen! 
Meillä ei nimittäin ollut Emilialle vieläkään toppavaatteita (kenkiä lukuunottamatta), 
saati minulle takkia joka mahtuisi enää päälle! 
Mielessä on kyllä ollut muutama vaihtoehto Emilian tulevista talvivaatteista
 ja itselleni toppatakin löytäminen tuotti hieman haasteita tämän mahan kanssa.
 Valinnanvaraa kun ei niin hirmuisesti täältä kaupoista löydy. 

Ulkoilun jälkeen suuntasimmekin kiireen vilkkaa kaupungille 
ja molemmille löytyikin ne talvitakit.
Emilialle olen pähkäillyt kahden ihanan haalarin välillä
 ja viikonloppuna toisesta haalarista tulikin kiva alennus, 
joten sekin saatiin hoidettua.


Tässä pieni vilaus Emilian talvivaatteisiin!
Parempia kuvia sitten tässä talvenmittaan, 
kunhan pääsee kunnolla käyttöönkin :) 


Lauantai päivä meni oikeastaan vain kotosalla rentoutuen
 ja sunnuntaina saatiin Emilian kummit sekä mummi ja vaari kylään.




Mukavaa loppuviikkoa!

4 kommenttia:

  1. Emilian talvihaalari näyttää ihanalta! Mitä merkkiä ja mistä löysit?:) Taas näyttää olevan samanlainen juttu meillä, nimittäin nuo nukenrattaat...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mikä Emilialla on kuvissa päällä, on se meidän syksy haalari (ja toivottavasti vielä keväänkin). Talvihaalarin tilasin Jeriika nettikaupasta ja merkiltään on Mini a Ture. Tuo pienempien koko taisi olla viimeinen minkä tilasin sieltä, mutta isompien mallia oli ainakin vielä viime viikonloppuna jäljellä. Mutta ihana tuo kyllä on, toivottavasti menisi sitten pikkusiskollekin :)

      Ai on vai :) Rattaat olen joskus kirppikseltä aikoja sitten löytänyt! Aiemmin ne oli vähän vaan koristeena tuolla Emilian huoneessa, mutta nyt on Emiliakin alkanut niillä työntelemään pehmoleluja :)

      Poista
  2. Oih, hauskoja kuvia :) Ollaan näköjään tiimipukeuduttu, kaikki harmaissa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin näköjään :) Hyvin käy yhteen :)

      Poista