21. elokuuta 2012

Vuosi sitten

Eilen oli vuosi sitten Emilian laskettu aika ja elimme jännittäviä hetkiä sekä tähän astisen elämämme odotetuimpia aikoja.

Noin puolentoista vuoden yrityksen ja sen aikana yhden tuulimunaraskauden jälkeen positiivinen raskaustesti oli meille enemmän kuin ilouutinen ja todellakin odotettu ja toivottu. Vaikka raskaus oli hyvin odotettu, monta kertaa ehdin epäillä, ettei vatsassani olisikaan mitään. Alkuraskaudessa ei juurikaan mitään oireita ollut ja näin jälkeen päin ajateltuna osaksi varmasti myös itsesuojeluvaistoa, etten liikoja uskaltanut toivoa. 

Kävimme myös yksityisellä ultraäänitutkimuksessa hieman aikaisemmin, jotta saimme varmistusta siitä että tällä kertaa ainakin alku olisi mennyt paremmin kuin edellisellä kerralla. Tuntui melkein kuin oma sydän olisi pysähtynyt, kun näki jonkun toisen sydämen sykkivän sisälläni. Kyyneleet virtasivat ja voi sitä helpotuksen määrää :) 

Joulun jälkeen pahoinvointi ja väsymys alkoivat nostaa päätään ja pian jo mahassa ei enää pysynyt mikään mitä suuhun laittoi. Reilun kuukauden ajan makasin sohvalla ja sängyllä ja joka ikinen päivä oksensin useita kertoja. Ainoat ruoat, joita tuona aikana pystyi edes joten kuten syömään oli kaurapuuro ( jo pienestä asti ollut jostain syystä sellainen ruoka mitä on tehnyt mieli syödä vain kipeänä ollessani), banaani ja jäätelö, eikä nekään pysynyt sisälläni. Laihduin tuona aikana 6 kiloa ja huoli vauvan riittävästä ravinnon saamisesta vaivasi mieltä. Koko ajan yritin ajatella, että vauvan vuoksi on pakko edes jotain yrittää syödä, vaikka oksentaisinkin. Neuvolassa kerrottiinkin, että vain 1%:lla on rajua raskauspahoinvointia ja valitettavasti kuuluin tuohon joukkoon. Onneksi lääkäri kuitenkin lohdutteli, että vauva kyllä ottaa tarvitsemansa ravinnon. Miehelleni ehdin jo monta kertaa sanoa pahoinvoinnin kourissa, että tämä olisi varmasti viimeinen raskauteni! :) No aika kultaa muistot :)

Keväällä pahoinvointi alkoi pikkuhiljaa hellittää ja se oli muutenkin ihanaa ja energistä keski-raskauden aikaa. Masukin alkoi kasvaa ja pienet potkut mahassa tuntuivat ihanilta. Mieheltäni sain sormuksen meidän vuosipäivänä ja odotetussa rakenneultrassakin oli kaikki hyvin :) Jotenkin olimme ajatelleet, että masussa olisi poika ( ehkä siksi, että äidilläni minua odottaessa ei ollut minkäänlaista pahoinvointia ja veljeäni odottaessa joutui jopa sairaalaan pahoinvoinnin vuoksi), mutta prinsessaa kätilö kuitenkin veikkasi. 

Kesähelteillä olo alkoi tuntua jo hieman tukalalta. Loppujen lopuksi koen raskausaikani erittäin helpoksi ( pahoinvointia lukuunottamatta) ja ihanaksi ajaksi. Laskettuaika alkoi lähestyä, mutta tiesin että saisin odottaa sen yli. ( Itse olen syntynyt 10 päivää lasketun ajan jälkeen ja veljeni myös useita päiviä). Mieli onneksi oli oikeastaan loppuun asti levollinen vaikka laskettua aikakin oli ja meni. Synnytystä en oikeastaan osannut yhtään pelätä tai muutenkaan sen suhteen ei ollut mitään erityisiä toiveita miten haluaisin sen menevän. Tärkeintä oli että kaikki menee hyvin!

Lasketusta ajasta alkoi olla jo kohta viikko ja toisaalta oli malttamaton olo, mutta toisaalta levollinen, sillä yksikään vauva ei ole vatsaan jäänyt :) Vanhempani kävivät meillä illalla kahvilla ja kyselivät onko vieläkään mitään merkkejä että synnytys alkaisi. Vastasin, että ei ole! Illalla katsoin tv:stä vielä jonkun elokuvan ja kun nousin sohvalta ylös, menivät lapsivedet 11 aikaan illalla. Pian alkoivat myös supistukset ja pakkailin loput sairaalakassiin tarvittavat mukaan ja yritimme mennä vielä nukkumaan. Perhevalmennuksessa kun oli toitotettu, että jos lapsivedet menevät illalla tai yöllä, voi hyvin odottaa vielä aamuun kotona. No, toisin kävi meillä! Lämpötyynystä huolimatta supistukset alkoivat tuntumaan erittäin voimakkailta jo tunnin päästä alettuaan. Hetken ehdin sängyssä pyöriä, jolloin mies alkoi kyselemään, että joko täytyisi lähteä sairaalaan. Itse yritin vielä sinnitellä, sillä enhän voinut olla vielä niin kipeä, noin pian! Mies kuitenkin soitti synnytysvastaanottoon ja sieltäkin saimme jo luvan lähteä sairaalaan, kun supistuksetkin tulivat melkein heti jo 5 minuutin välein. Noin kahden aikaan yöllä lähdimme siis sairaalalle, jonne meiltä on noin 15 minuutin matka. Ja hyvä, että lähdimmekin, sillä sairaalalle päästyämme tuntui että supistuksia tuli parin minuutin välein. 

Pääsinkin heti sisään tutkimushuoneeseen. Ensin otettiin sydänäänikäyrää ja olin noin 3cm auki. Alkututkimusten ja nopean suihkun jälkeen pääsimme suoraan synnytyssaliin noin neljän jälkeen aamuyöllä. Vastassa oli ihana nuori kätilö, joka laittoi tipan ja sain heti epiduraalin, joka alkoikin vaikuttamaan noin 10 minuutissa. Aivan taivaallista! Kaikki kivut hävisivät ja saimme levätä parin tunnin ajan. En kuitenkaan pystynyt nukkumaan epiduraalista aiheutuneen tärinän vuoksi, mutta voimia sai kerättyä vielä loppurutistusta varten. 

6.30 kätilö tarkisti kohdunsuun, joka oli 7cm auki ja kehoitti nousemaan keinutuoliin. Samalla laskettiin epiduraalia, jotta alkaisin hieman tuntemaan taas supistuksia ja osaisin ponnistaa oikeaan suuntaan. Hän sanoi toisen kätilön tulevan tunnin päästä katsomaan uudelleen, sillä epäili lopunkin menevän nopeasti. Keinutuolissa oli minusta hauska seurata supistuskäyrää, kun siitä näin milloin supistus tuli, mutta en tuntenut sitä ollenkaan epiduraalin vuoksi. Puoli kahdeksan aikaan alkoi yhtäkkiä oksettaa ja kätilö kertoi oksentamisen johtuvan yleensä siitä, että ponnistusvaihe on alkanut. Pientä painon tunnetta ja ponnistamisen tarvetta alkoikin myös tuntua heti oksentamisen jälkeen ja kätilö tarkistikin taas kohdusuun, joka oli nyt täysin auki, 10cm. 

Pikkuhiljaa sain alkaa ponnistamaan ja ensimmäiset "harjoitukset" aloitettiin klo 8.10. Aluksi en oikein vieläkään tuntenut supistuksia, kun kätilö käski ponnistamaan silloin kun tuntuu, että supistus tulee. Monta kertaa sanoinkin vähän nauraen, että nyt ehkä, mutta en ollut ollenkaan varma. Kätilö oli aivan ihana ja kannustava ja sanoikin monesti, että ponnista vaan jos siltä yhtään tuntuu. Ponnistusten välillä kerkesin hyvin aina levähtää ja me itseasiassa juttelimme aina kätilön kanssa ponnistusten välillä. Kyselin ponnistanko oikeaan suuntaan, oikeaan aikaan ja tarpeeksi kovaa ja kätilö neuvoi aivan ihanasti koko ajan. Ponnistusvaihe tuntuikin minusta aika helpolta, ehkä juuri siksi että ehdin ponnistusten välillä hengähtämään niin hyvin ja etten supistuksia juurikaan tuntenut. Ja tietysti miehen tuki ja loistava kätilö auttoivat kannustamaan.

Tasan viiko lasketun ajan jälkeen, 41+0, pieni prinsessamme näki päivän valon 27.8.2011 aamulla klo 8.56.


Maailman paras hetki, kun oma lapsi parkaisi ensimmäistä kertaa ja hänet annettiin rinnalleni. Isi sai myös leikata napanuoran ja istukka syntyi noin kymmenen minuutin päästä ja kätilö laittoi pari tikkiä pieneen repeämään.

Synnytyssalissa sain imettää hänet ensimmäistä kertaa, jonka jälkeen kätilö pesi, mittasi ja punnitsi pikku neidin. Painoa tytöllä oli 4190g ja pituutta 51cm. Aamupala tuotiin huoneeseen, jonka jälkeen kävin itse suihkussa. Kätilön kanssa kävimme vielä synnytyksen läpi, joka tuntui jo tuolloin minusta aika helpolta. Synnytyksen kesto oli vain 8 tuntia ja tuntuikin, että se meni nopeasti ja suht helposti, jos nyt niin voi sanoa :) Sanoinkin kätilölle, että voisin tulla vaikka huomenna synnyttämään uudelleen :) 


 Osastolle kätilö saattoi meidät noin puolen päivän aikoihin ja pääsimme molemmat myös hieman nukkumaan vauvankin nukkuessa. Vauva oli minulla koko ajan vierihoidossa ja osastolta pääsimme kotiin 30.8.


Nyt vuosi on kohta vierähtänyt aivan ihanan tytön kanssa ja viikon päästä saamme juhlia jo 1-vuotta täyttävää neitokaista! <3

6 kommenttia:

  1. Aivan ihana synnytyskertomus!:) Aika kultaa muistot kyllä monesti, mutta tosi hienosti kuulosti sulla tuo synnytys tuolloin menneen näin blogin kautta luettunakin:) Mulla meni silloin kans nopsaan synnytys, vain reilu 4t ja vain noin tunti kerittiin sairaalassa olla ennen kuin tyttö syntyi, huh (sairaalaan kun mentiin, olin jo 6cm auki eikä mitään kipulääkkeitä keritty antamaan)!

    Ja Pikku-Emilia on ihan kohta jo 1v., aika todellakin menee nopsaan! Koska Emilialle saisi tuoda pienen synttärilahjan...?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä synnytyskertomus mun on pitänyt kirjoittaa jo kauan aikaa sitten, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kirjoittaa sen loppuun. Aika kyllä kultaa muistot, mutta mulla on kyllä jäänyt hirveän hyvä kuva sekä synnytyksestä, että raskausajastakin ( pahimpia supistuksia ja pahoinvointia lukuunottamatta :D ) Ja aika samanlailla olen vauvakirjaankin kirjoittanut silloin heti synnytyksen jälkeenkin :)

      Neiti on tosiaan ihan kohta vuoden ja aika tosiaan menee hurjan nopeasti!! Voisin laitella sulle tässä joku päivä viestiä paremmin, niin katsotaan koska ennätettäisiin näkemään :)

      Poista
  2. Ihana synnytys kertomus! Mun synnytys oli kovin erinlainen... Mä synnytin suunnitellulla sektiolla ahtaan lantion takia. Vähän ennen puolta väliä löytiin jo lukkoon leikkaus päivä... odottele siinä sitten vielä 20viikkoa kun tietät tasan tarkkaan päivän ja kelloajan! Ahdisti varsinkin viimeisenä päivänä. Mä en osais edes kirjoittaa synnytys kertomusta, kun koko tilanne oli jotenkin sellainen hätäinen ja välillä mentiin ja lujaa. Yhtään hyvää muistoa ei kyllä siitä jäänyt ja näillä näkyminen meidän lapset on kasassa, kun en taida enään kyetä leikeltäväksi. Meidän neiti oli muuten syntyessää pirun pitkä! syntyi raskausviikoilla 38 ja oli huikeat 52cm?!?! noh enään se ei sitten pitkä olekkaan päin vastoin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synnytyskertomuksia on kyllä yhtä monta ja erilaista kuin on synnytyksiäkin! Varmasti ei ole ollut helppoa odottaa ja voin kuvitella sen ahdistuksen edellisenä päivänä. Harmi, että siitä on jäänyt "huonoja" muistoja, mutta aika kultaa muistot, ainakin toivotaan näin! :)
      Emilia oli myös aika pitkä ja painoakin oli sen reilu 4 kiloa, ja vähän hirvittää kuinka "iso" seuraava on.. Tosin Emilia ehtikin masussa ollakin sen viikon ylimääräistä.

      Poista
  3. Voih, onko siitä jo vuosi! <3 Toisaalta tuntuu jopa pitkältä ajalta (ihan kuin Emsku olisi aina ollutkin olemassa), mutta toisaalta tästä on niin vähän aikaa! Myöhäisonnet vielä tätä kautta sekä urhealle äidille että ihanalle Emilialle.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppas muuta, vuosi on kyllä kulunut niin mahottoman nopeasti ja välillä juuri tuntuu, että ainahan Emilia on meillä ollut :) Kiitos vielä onnitteluista, viikonloppuna juhlitaan uudelleen :)

      Poista