9. kesäkuuta 2012

Kesä ja kukkaset

Meillä on tällä viikolla ulkoiltu paljon ja suurimmaksi osaksi säätkin on olleet aurinkoisia. Muutamaa päivää lukuunottamatta, pieni vesisadekaan ei ole haitannut. Enemmän vain päälle ja ulos. Nyt nautitaan kesästä! No, yksi syy siihen, että sateisemmallakin säällä on ulos täynyt uskaltaa, on ettei Emilia oikein enää tahdo parvekevaunuissakaan nukkua. Joten nyt on saanut käydä vaunulenkillä joka päivä!
Kesä on minusta ihanaa aikaa siinäkin mielessä, että luonto on kauneimmillaan ja kukat kukkivat.
Omenapuissa on taas runsaasti kukkia ja ne ovat ihanan kauniita tänä keväänä
 Tulppaanit ovat ehdottomia suosikkejani alkukesän kukista!
 Ja niistä etenkin valkoiset
Nämä kuvat on otettu vanhempieni pihalta ja äitini on myös varsinainen multasormi!
Eniten kuitenkin tykkään luonnon kukista ja juuri näin alkukesästä kukkivat minusta kaikkein ihanimmat. Sinilemmikeistä tulee aina jotenkin lapsuus mieleen, kun niitä keräsimme aina äidille ison kimpun <3
Lenkkipolun varrelta poiminkin parvekeelle myös vähän kukkia
 Ja polun varrelta löytyi myös metsäorvokkeja, jotka ovat ihania lilan värisiä.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!


2 kommenttia:

  1. Ihana kesäinen kukka-postaus!:) Pitäisi minunkin mennä tuonne pihalle puutarhahommiin! Valkoiset tulppaanit on kyllä tosi kauniita myös mun mielestä! Ja kauniita kukkia on löytynyt lenkkipolunkin varrelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väliin vähän tällaisia muitakin aiheita :) Tykkään kyllä kukista tosi paljon ja omaa pihaa olisi kyllä kiva laittaa :)

      Poista