21. maaliskuuta 2012

Vuosipäivän juhlintaa

Taas on yksi vuosi yhteistä taivalta takana päin ja vuosi sitten sain myös rakkaalta mieheltäni timantit sormeeni <3
 Viimeviikolla ollutta vuosipäivää ja kihlapäivää ei sen kummemmin ehditty reissun päällä juhlistamaan, joten juhlimme sitä eilen hieman jälkikäteen.
Miehen kanssa päästiin (nyt toista kertaa Emilian synnyttyä) kahdestaan illalla ulos syömään.
 Kuvat: Pinterest
Tuntuu, että arki pyörii hurjaa vauhtia eteen päin ja nyt saatiin hetki pysähtyä mieheni kanssa juttelemaan taas ihan muista asioista! Ja niin saatiin Se Päiväkin päätettyä (tai no kaksi vaihtoehtopäivää oikeastaan jäi, joista sitten oikea valkkaantuu lähinnä vapaiden paikkojen perusteella)  ja hiljalleen saa alkaa miettimään ja suunnittelemaan päivää, josta on pienestä asti unelmoinut <3 No, onneksi ei ole vielä kiire sen kanssa, sillä en halua että se vie kuitenkaan liikaa aikaa ja huomiota Emilian kannalta. Se on kuitenkin vielä kaikkein tärkein ja haluan keskittyä vielä meidän pieneen neitiin ihan täysillä :) 

Muokkailin hieman myös blogin ilmettä, ehkä hieman keveämmäksi näin kevään tullen :) Sivupalkissa oli minusta hieman talvinen taustakuva ja yläbannerikin sai pienen muutoksen hieman selkeämmäksi. Pieni ripaus myös vaaleanpunaista säilyi vaikka muuten on minusta nyt selkeämpi. Miltäs vaikuttaa?

2 kommenttia:

  1. Oij, hyvää vuosipäivää teille näin vähän jälkikäteen!:) Montako vuotta tuli jo yhteistä taivalta?:) Ja voih, koska teijän häät on, lähitulevaisuudessako ihan?:) Jännää, en malta odottaa, että kuulen lisää!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Saija! Vuosia yhteensä (vasta) neljä ja vuosi tosiaan kihloista! Numeroina kuulostaa vasta niin lyhyeltä ajalta, mutta tuntuu että oltaisiin oltu kauemminkin yhdessä :) Häät pidetään seuraavana kesänä, tarkemmin voin sulle kertoa kun nähdään :) Täytyiskin sopia taas joku päivä, millon nähtäis!

    VastaaPoista