2. maaliskuuta 2012

6kk

Alkuviikosta Emilialle tuli ensimmäiset puoli vuotta täyteen! Tämä 6 kuukautta on hurahtanut ihan hurjaa vauhtia ja välillä kun aattelee, että voiko tuo pieni vauva olla oikeasti jo puoli vuotias, ei niin pieni vauva enää! :) Huh, tätä ajan juoksua, kunpa sen voisi välillä pysäyttää juuri tähän hetkeen!
Neuvolassa käytiin taas alkuviikosta ja paikalla oli vakituinen neuvolatäti, joka on kerrassaan aiva ihana! Juttua riittäisi vaikka millä mitalla ja häneltä saa kyllä ihania neuvoja ja vinkkejä asiantuntevasti! Pituus ja paino oli taas hieman tasoittunut lisää ja nyt pituudessa lähennellään jo 0-käyrää ja samoin paino on enää vain himpun verran 0-käyrän alapuolella!
 Pituus: 67.5 cm
Paino: 7310 g
Pään ympärys: 42.6 cm
Vaatteista meillä on tällä hetkellä käytössä lähinnä 68-74 kokoiset. Aina tuntuu nuo housujen koot menevän yhden koon edellä ja niin on nytkin. Bodyt ja paidat on oikeastaan kaikki 68 kokoa ja housut 74. 
Liikkumishalut Emilialla näytäisi olevan aika kovat ja neiti onkin aina nousemassa pystyasentoon, jos vain saa jonkun pitämään käsistään kiinni :) Neuvolatätitikin kehui Emilian nopeaa kehitystä ja taitojaan. Selältä istumaan nostettaessa, ponkaiseen Emilia jo pyllyn matkalla ylös ja suoraan siitä seisomaan.. Eihän sitä nyt istuskelemaan jäädä :D Pomppiminen alkaa myös heti pystyasennossa! Liikkeelle parhaiten päästään nyt kierimällä ja se sujuukin oikein hyvin, enää ei pelkkä leikkimatto riitä leikkimisalustaksi. Myös kellonviisarin mukaan pyöriminen lattialla onnistuu hyvin ja suunta vaihtuukin monesti leluja tavoiteltaessa. Mahalleen lattialle laskettaessa, Emilia jää usein jo konttausasentoon ja hetken siinä pysyy, ennenkuin laskeutuu mahalleen. Vielä ei varsinaisesti ryömitäkään, ainakaan eteenpäin, vaan oikestaan liikkeelle päästään myös peruuttamalla :)
Ja tässä onkin pieni taidon näyte: Hei äiti, minäpäs peruutinkin tänne!
 Sitterissä Emilia nousee usein oikeastaan istuma-asentoon. Lattialla istuminen ei itsestään vielä onnistu, mutta muutama kerta on sitä harjoiteltu äidin tai isin jalkojen välissä. Tai ainakin ihan lähietäisyydellä, sillä itse Emilia ei kunnolla ota vastaan kuin eteen päin. Neuvolatäti koittikin suojeluheijasteita ja hienosti eteenpäin se tulikin ja hieman myös sivuille. Niinpä saatiinkin oikein luvan kanssa ottaa syöttötuoli käyttöön ja siinä hetken aikaa harjoitella istumistakin :)
 Ruokailut meillä onkin sujuneet aika mukavasti ja Emilia maistelee todella hyvin kaikkia uusia makuja. Viiden kuukauden jälkeen lisättiin puurot ja nyt aletaan maistelemaan hieman lihoja. Lähinnä nyt on annettu vielä kolme kertaa päivässä soseita ( aamulla puuro + marjasose, iltapäivällä "ruoka" ja illalla hedelmäsose) ja siihen päälle olen imettänyt vielä aika useita kertoja päivässä. Neuvolasta saatiinkin nyt vinkkinä ottaa neljäs sose päivään ja imetys aina ruokailun perään, jolloin vatsa täyttyy kerralla kunnolla ja näin saadaan selkeämmät välit ruokailuihin ja selkeät ruokailuhetket sekä imetyskertoja hieman vähemmälle pikkuhiljaa. Imetystä haluaisin kuitenkin jatkaa vielä noin 1-vuoteen asti ainakin osittain, joten vielä ei ole tarkoitus sitä lopetella. Yöllä Emilia on syönyt aika vaihtelevasti, joskus vain kerran tai kaksi, mutta välillä useitakin kertoja yössä. Jospa noita yösyöttöjän saataisiin hieman vähennettyä, kun päivällä saa kunnolla vatsan täyteen :)
Ensimmäinen hammashan Emilialle puhkesi heti 5 kuukautisena ja toinen hammas viikon kuluttua viereen alhaalle. Tässä viikko sitten aloinkin ihmetellä, kun Emilia selkeästi narskutteli hampaitaan, vaikka puhjenneet hampaat olikin vain alhaalla. Välillä mietin, että eihän ikenetkään niin kovat voi olla, että niistä narskutus kuuluisi ja äiti ehti jo luulla tytön pyörittelevän pieniä kiviä suussaan :) Noh, ei nyt sentään, vaan sieltähän se pilkotti jo kolmas hammas ylhäällä ja toisella puolella neljäskin hammas on juuri puhkeamassa!
Ääntä pienestä tytöstä myös lähtee ja selkeää vuorotusten jutustelua on tullut jo jonkin aikaa. Välillä matkitaan erilaisia äänteitä ja viimeisimpänä villityksenä on huulten pärisyttäminen, niin että sylki vaan lentää ja leuka on aina ihan kuolassa :) Kivaa!! :) Kieli on myös löytynyt suusta ja sillä on kiva pelleillä ja näytellä sitä vähän jokaiselle :)
Pientä muutosta on nyt tullut nukkumisiin ja nykyään illalla uni alkaa tulla jo yhdeksän ja kymmenen välillä ( entisen 11-12 sijaan huima parannus) ja aamusta taas nousee myös noin tuntia aikaisemmin noin 9 aikoihin. Illalla laitamme Emilian kehtoon nukkumaan ja noin kahden aikaan herääkin yleensä syömään tai nukahtaa vielä uudelleen ja välillä nostankin loppuyöksi meidän väliin nukkumaan. Ja nyt kun mieskin on ollut osan öistä pois niin äitikin kaipaa jonkun myös viereensä :) Ehkä jossain vaiheessa pitäisi pientä unikoulua pitää ja tähänkin saatiin neuvolasta hyvä vinkki ettei kannata aloittaa ennen kuin tietää, ettei lapsi ole varmasti herätessään yöllä nälkäinen. Enkä itse sillä asialla olekaan pitänyt kiirettä, sillä niinkuin aiemminkin olen sanonut, että lapsi tarvitsee läheisyyttä niinkuin äitikin! :)
Kylpyhetket on edelleen ihan parhautta ja sen jälkeen uni aina maistuukin hyvin. Ammeessa voisi polskia vaikka kuinka kauan ja nyt ollaan muutaman kerran käyty "saunassakin" kylpemässä, tosin alalauteella ja vain ihan pienessä läpötilassa. Ja se onkin ollut mukavaa :) Emilian iho on nyt ollut välillä aika kuiva ja kylvyn jälkeen onkin saanut rasvata sen hyvin. Neuvolasta taas vinkki, että Decubal voide on parempi näin talvella kun se on rasvaisempi ja kesällä esim Aqualan L sen kosteuspitoisuuden vuoksi. Pantysonia ollaan tarvittaessa laitettu kuivimpiin kohtiin. 
Tällainen ihana pieni puolivuotias tytöntyllerö! Hurjasti sitä on jo saavutettu jo opittu tähän mennessä, vaikka matka on vasta aluillaan! :)
Kirjoittelen välillä aika yksityiskohtaisestikin joitain Emilian kehitykseen liittyviä asioita, joten myös paljon kuvia, jos joku ei jaksa kaikkea lukea. Lähinnä kirjoittelen myös itsellenikin näitä Emilian kehitys juttuja muistiin ja kun välillä olen sellainen "lahopää" ettei kaikkea aina muista, niin mahdollisen seuraavan lapsen kohdalla voi sitten vinkkejä katsella myös täältä :) Ja minulle tämä blogin kirjoittaminen onkin myös eräänlainen Emilian vauvakirja jota on varmasti mukava myös myöhemmin lueskella. Täältä löytyykin siis muiden lastenvaate hömppien lisäksi myös kaikki tärkeimmät Emilian kehitykseen liittyvät jutut :)

8 kommenttia:

  1. Onnea 6kk vanhalle tytölle! :) Ihania kuvia ja söpöjä vaatteita neidillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janica! Muutamaan otteeseen saatiin nämä puolivuotiskuvat ottaa, kun ei meinaa pysyä yhtään paikoillaan, aina joku käsi tai jalka on heilahtanut kuvassa tai näyttää vaan kieltään kameralle :) Saatiin kuitenkin muutamia aika ihania kuvia :)

      Poista
  2. Onnea 6kk neidille :) suloisia kuvia neidistä :)

    VastaaPoista